Hallituskysymys. Kivimäki soitti aamulla. Kertoi Kallion tulleen Helsingistä ja pyytäneen Kivim. soittamaan minulle: Hänet oli vain Erich yksityisesti kutsunut Helsinkiin hallituksen muodostamisasiassa. Kehoittanut ryht. asiaan. Mutta presidentti ei ole puhunut hänelle mitään! Ei kukaan enää usko Lavoniuksen yritykseen, mutta presidentti ja L. sitä vain jatkavat. Erichille oli Kallio lupautunut, kuten jo lie Lavoniuksellekin tehnyt, maatalousministeriksi. Mutta jos hänen pitäisi yrittää hallitusta muodosta[a], – hän tahtoisi ensin neuvotella ryhmän kanssa. Palasi siis tyhjin toimin takaisin. Tänään sain Vaasaan sähkösanoman jossa Lavonius kutsuu ryhmien välisen neuvottelukunnan kokoon Säätytalolle ensi tiistaina klo 12. Siis se kokous jossa hänen kansaan jo toissa päivänä puhuin ja ilmoitin käsityksenäni, ettei maalaisliittolaisilla ole siellä mitään tekemistä, koska riita on hänen ja kokoomukselaisten välinen.
Nyt hän, nähtävästi presidentin tahdosta, vaatii neuvottelukuntaa kokoon siksi, että saisi vain sen haltuun jättää asian. Presidentti arvatenkin vaatisi sitten neuvottelukuntaa esittämään uusi ehdotus hallituksen kokoonpanoksi.
Mutta kun Kallion puoleen ei ole vielä siltä taholta ollenkaan käännyttykään, merkitsee tämä yhä edelleen maalaisliittolaisten syrjäyttämistä.
Tilanne on sellainen, että me maalaisliittolaiset joutuisimme hyvin vaikeaan asemaan, kun meillä ei ole valtuuksia laajemmalle, kun Kallio ei tule Helsinkiin, y. m. Meiltä vain puristetaisiin sovituksia, lupauksia ja suostumuksia.
Aivan ilmeisesti tulisi käymään niin, että kokoomus nyt suhtautuisi sympaattisemmin maalaisliittolaisten yritykseen, mutta edistysmieliset, tämän p. Hgin San. päättäen asettuisivat kärsimänsä vararikon vuoksi jarrutuskannalle.
Parhainta näin on, että saavat odottaa siksi kun eduskunta kokoontuu ja ryhmät täysillä valtuuksilla käyvät selvittämään asemaa.
Enemmän nuorille valtaa. Olen taas ruvennut ajattelemaan, että nuorten pitäisi saada enempi vaikutusvaltaa. Sillä he ovat vilpittömämpiä, vähemmän juonitteluhaluisia kuin vanhat. Heillä on vähemmän syntiä. Tanssissa riehuva, viaton neitonen on pyhimys vanhan jumalisuutta harjoittavan tavallisen ’’akan’’, vielä enempi kaupunkilaisrouvan rinnalla.
Puhuin nuorisolle nuorisoseurapäivän iltamassa itsekasvatuksesta. Se, mitä se tarkoittaa, henkisestä bolshevismista joka ilmenee ’’me vaadimme’’ tunnuksessa kun tullaan iltamiin ottajina, mutta ei tahdota mitään antaa, eikä tunneta antamiseen tarvittavia voimiakaan, sellainen on avuttoman lapsen tautia, joka vain itkee ja imee äidin rintaa. – Venäjä on ollut ’’rehevä mamma’’ mutta bolshevismi on sen nyt imenyt puolikuolleeksi, bolshevismi edustaa itsekasvatuksen suurinta vastakohtaa, kyvyttömyyttä.
Nuoret ihmiset, jotka kasvavat tietämättöminä heissä piilevistä voimista, aineksista, elämänarvoista. Tavallaan villejä. Niitä on paljo. Yhteiskunnalta vain ’’me vaadimme’’ kunnes viimeinenkin on liittynyt vaatijain joukkoon. Imetään. Mutta silloin ei yhteiskunnan nisistä enää tule mitään.
Siis: käännä nuorison huomio sen omassa voimassa piileviin aarteisiin. Niiden viljelyyn. Yhteiskunnan hoitoon.
’’Laihian kansanopetus”. Olen lukenut S. Seppälän tätä asiaa koskevan käsikirj. Tavallaan hauska. Paljo pieniä virheitä.
Ihminen. Niin todellakin! Miten pitkälle ’’hän’’ voisi mennäkään, jos hän löytäisi oman voimansa, itsessään elävät aarteet, ja ryhtyisi niitä kehittämään!
Nyt on asia suureen yleisöön nähden laajaperäistä luonnonviljelystä, – ei mitään voimaperäistä. Kapitalistisen yhteiskunnan kerma etsii vain saalistuspaikkoja. Siksi kärsimys tekee avuttomista puolikesyistä villejä – bolshevikkejä!
Mutta annahan heräyksen tapahtua niissä, jotka jo tuntevat itsessään kulttuurin koskettavan omanvoiman! Annahan niiden jumalasukulaisuuden selvitä!