Kotona. 1–2 ast. pakkasta. Alku viikosta katsoin itseni velvolliseksi kirjoittamaan Presidentille yhä varmentuvan huhun johdosta, että hän todella suunnittelee Tanskan matkaa, jota kansa katselee sangen epäilevin ajatuksin, nähden siinä vain loistonhalua. Kehoitin häntä aikeestaan luopumaan, jos sellainen aije hänellä on. – Nyt sain vastauksen ja menopäätös on peruuttamaton, samaten kuin Tanskan kuninkaan tänne kutsuminenkin! [Relanderin pvk. I s. 248; Relander kertoi kirjeestä Kalliolle, joka totesi Santerin ”ikävä kyllä” olevan liian syrjässä voidakseen tätä asiaa oikein arvostella”] – Kirjoitin heti vastauksen, edelleen varoittaen häntä jatkuvasta oikeistosuuntaisesta politiikasta, varsinkin ruotsalaisista. Mutta minullahan ei ole häneen mitään vaikutusta. On vain niin surettavaa, että maalaisliiton avulla noustua hallitseviin asemiin hallitaankin maata oikeiston ja ruotsalaisten hengessä, – niin presidentti, niin hallitus, jossa on maalaisliittolainen enemmistö. Kansan mieliala nousee sellaista hallitusta vastaan aivan luonnostaan. Talonpoika näkee miten hänen politiikkaansa alkuaan ajaneet miehet, yksi toisensa jälkeen, katoavat kansan kustannuksella eläviin ylhäisöpiireihin, sulautuvat sinne, nauttivat elämästä siellä, – ja valittavat sitten vain ruikuttaen, ”ettei talonpoika heitä ymmärrä.”
Sellainen politiikka on narripeliä, josta pitää tulla loppu!