Professori Antti J. Pietilä täyttää 50 v. Kirjoitin Ilkkaan ja sähkötin hänelle. Kuvaavaa: Kuvalaatta -hankkijamme laittaa viikottain aivan joutavistakin henkilöistä laattoja – nyt Pietilästä ei. Mutta syy on selvä: Merimieslähetyksen mätäpaiseen puhkaisussa hän vihotti koko helsinkiläisen kerman yleisen mielipiteen. Käskin sähkösanomalla tilata laatan huomiseksi. Paranen hyvin hitaasti. Mutta minä luulen että kohtalo toimitti minulle tämän lepokauden kahdesta syystä: ensiksi, että 50-vuotisen ”palvelusajan” jälkeen lepoa tuottava vapaaviikko tulisi pidetyksi ja elämän jatkamiseen tarvittava terveys hankituksi, toiseksi, että taas uudelleen saisin kokea minkä suuren onnen olen kohtalolta saanut perheessäni, jonka uhraava rakkaus on aivan rajaton!
Tällaiset havainnot syventävät elämänkatsomusta ja lisäävät velvollisuudentuntoa. Kunpahan vain Jumala soisi minun oppia läksyni oikein!
Lahdensuolaisilta, Jalolta ja hänen puolisoltaan on kuolema riistänyt ainoan pojan! Vuosi takaperin kuoli heiltä nuorempi. Kuinka raskas onkaan heidän koettelemuksensa! Miksi näin kovasti? Minä ajattelen: jos minun rakas poikani meiltä otetaisiin, sitä tuskin voisin kestää. Heille on se tapahtunut.
Joskus ovat kohtalon tuomiot peloittavia.