Lumipyry. Päätimme laskea ryhmän puolesta vahtimestari A. Erikssonin haudalle.
Ryhmässä. Kun Juutilainen oli tehnyt ehdotuksen painolain lepäämään jättämisestä, ja Niukkanen kannattanut, kutsuin ryhmän kokoon päättämään menettelystä äänestyksessä.
Ryhmä näet, ei ollut tehnyt päätöstä lepäämään jättämisestä.
Ryhmässä ilmoittivat Leinonen, Lohi, Relander, Vuorimaa y.m. etteivät voi äänestää lain lepäämään jättämisen puolesta.
Nuhtelin Juutilaista siitä, että hän oli, vaikka edellisessä kokouksessa niin monet; m.m. minä, olimme vastustaneet tätä, että hän kuitenkin oli esittänyt lepäämisvaatimuksen. Se merkittiin epälojaalisuudeksi ryhmää kohtaan.
Äänestyksessä ilmoitti 14 alistuvansa äänes-tä-mään lepäämään jättämisen puolesta, 7 sitä vastaan.
Juutilainen viskasi syytöksen vastustajiansa kohtaan, että ne ovatkin niitä ’’yhteiskuntaa säilyttäviä’’ – keskeytin. Niin ikään kun pyysin, että ne alistuisivat, jotka ovat lepääm. jättämistä vastaan, koska se ei aiheuta mitään muutosta lopputulokseen, – Juutilainen uhmasi, ’’Antaa vain jokaisen äänestää rehellisesti niin kuin haluaa, että tulee näkyviin mitä ryhmä on. Minä ryhmän eheyden vuoksi tätä vastustin ja pyysin edelleen yksimielisyyttä.
Kun ennen ei ollut tehty asiasta ryhmän päätöstä, en voinut panna äänestyksen alaiseksi miten ryhmä menettelee. Kukin saa siis tehdä mielensä mukaan.
Eduskunnassa äänesti lepäämään vaatimuksen puolesta 17 ja sitä vastaan 77 ääntä.
Juutilainen oli saattanut ryhmällemme taas häpeätä.
Rauhan neuvottelut. Onko nyt viisasta jättää Suomen asiat näiden muutamien herrojen siellä tapahtuvan, todennäköisesti lyhytnäköisen harkinnan varaan?
Pienemmissäkin asioissa jo kuullaan eduskuntaryhmien mieltä.
Kuulin että useat poliittisen elämän eturivin miehet olivat kieltäytyneet sinne lähtemästä! Sellaisia uhrautujia ovat suomalaiset!
Minusta pitäisi sinne lähettää joka puo-lueesta 3 – 4 miestä neuvotteluja varten.
Minun täytyy palata uudestaan Juutilaisen menettelyyn ja hänen suhtautumiseensa ryhmään. Hän hajottaa. Hän on luonne, jota täytyy hallita, tahi koettaa kasvattaa. Olen tehnyt jälkimmäistä. Mutta alan väsyä. Käy suorastaan yli inhimillisten voimien, olla aina balansseeraajan asemassa. Kun hän saa sitte kannatusta muutamilta, käy tehtävä yhä vaikeammaksi.
Tämä balansseeraus johtaa näyttämään siltä, että minä yritän hallita, vaatia alistumista toisin ajattelevilta. Mutta se on valhe. Sellaista en halua. Haluan vain ryhmän yhtenäisyyttä ja menestystä. Milloin näen että vastakkainen menettely uhkaa asiamme viedä vaaraan, silloin esiinnyn sitkeästi sen puolesta.
Minua suorastaan pelottaa, että silloin kun minä jään pois ryhmästä, Juutilainen saa sellaisen vaikutusvallan että hän saa viedyksi ryhmän täydelliseen hajaannukseen. Sillä hän on niin itsekäs, ettei hän luovu ryhmä-hengen vuoksi mistään. Ja jollei ole ketään, joka jonkullaisella auktoriteetilla häntä vastustaa, hajaannus tulee.
Hän on vaarallinen henkilö.
Hän on itsepäisyydellään saattanut jo riitoja aikaan niin omalla alueellaan, että hän on saattanut Maakansan asiat hunninkolle, kuten Vuorimaa sanoo, sekä suututtanut siellä toimittajat, konttorivast. takausmiehet, edusmiehet y. m.
Hänen suhteensa on pidettävä silmällä asemaa.
Junassa kotimatkalla tätä kirjoitan.
Hyvähän se on, että ryhmämme -miehet ovat arkoja vapaudestaan. Mutta jos he aavis-taisivat, kuinka arka minä olen vallan käytössä – varmasti moni tunnustaisi, kuten Juutilainenkin kerran, että olen liiaksikin taipuvainen.
Mutta sen minä sanon: minä vaadin alistumista, kun ryhmän aatteiden etu on kysymyksessä, kun totuus on vaarassa!
Luopajärvi on istunut boxissani. Kaikki on taas selvänä tuonnoisen kahnauksen johdosta. On ihanaa tuntea sovintorauhaa. Sanoin hänelle: me emme saa, me kaksi, riitautua ikänä! Ja hän totesi saman.
Puhuimme ensi vaaleista. Syitä ilmeni, jotka osoittivat että Keski-Suomessa eduskuntaan pyrkijät haluavat häntä syrjäyttää. Suunnittelemme asettua molemmin eteläisestä vaalipiiristä. En salli, että hän on hylkynä itäisessä. Siksi hän on liian hyvä.