Perjant. 26 p. Jouluk.
Sillä, että perheeseeni on sattunut kaksi niin avutonta ja älynlahjoiltaan jo heikentynyttä jokapäiväistä apua ja anteeksiantoa tarvitsevaa vanhusta kuin äitini ja kälyni on epäilemättä meihin kaikkiin nähden kasvattava merkitys. Säälin vaimoraukkaani, jonka henkinen risti on ylivoimainen. Mutta niinpä hän myöskin jalostuu jalostumistaan. Pelkään vain että tuo seura ja alituinen askaroiminen näiden holhokkiensa ajatusmaailmassa, alkaa ahdistaa hänen näköalojaan. Muuten odotankin että päästyämme taas elämään yhteiselämää säännöllisesti, tulemme yhä lähemmin liittymään yhteen. Hollossa kävin. Pitkä keskustelu rouva Allin kanssa Juhosta. Minä luulen että hän kärsii enempikin kuin näyttää. Paino laskeutunut niin hennossa naisessa sitte Juhon lähdön 12 kg. Aikoo nyt mennä Helsinkiin. En tiedä varmaan onko siihen jo aika. Lupasin tavottaa tri Airilaa ja puhua hänen kanssansa Juhon sairaaloisesta tilasta.