Perjant. 5. Syysk.
Ulkoministeri ilmoitti, että Viron hallitus olisi ilmoittanut, että se on alottanut rauhan neuvottelut bolshevikien kanssa. Ne voidaan keskeyttää, jos Suomi ja Entente lupaavat sotilaallista yhteistoimintaa. Siinä tapauksessa ehdotetaan Liettuan puolelta, että Suomen, Viron, Lätin ja Liettuan pää- ja sotaministerit sekä ulkoministerit tapaavat toisensa neuvottelua varten Riigassa 10 p. Syysk. Tänään saapuu Liettuan ja Viron edustajia neuvotteluun.Presidentti: Viron hallitus tahtoo saada kuulla Suomen hallituksen mielipidettä. Neuvottelut koskevat Viron itsenäisyyttä, neutraalisen alueen muodostamista ja sodan lopettamista.
Holsti. Reunavallat pelkäävät että Venäjä kukistaa reunavallat yhden toisensa jälkeen.
Liettua ei ole halunnut tähän toimintaan Puolaa – Holsti katsoo että Puola olisi saatava mukaan.
Lätti on vaarassa von der Goltzin vuoksi, joka aikoo saksalaisten avulla kukistaa siellä tasavallan. Hänellä on luja kannatus baltilaisten paroonien kesk. Virolaisissa on tästä syystä herännyt ajatus, että he voivat saada bolshevikeilta paremmat ehdot kuin parooneilta.
Suomen hallituksen kantana olisi illalla tuleville neuvottelijoille vastattava varovaisessa muodossa pää asiassa se, mitä ilmoitettiin kenraali Mannerheimille. Suomen on vaikea ottaa edesvastuulleen enempää kuin 4–5 suurvaltaa. Maamme sota-varusteet kestävät tuskin 3 kuuk. Raha-asemassamme on tehnyt oikeisto karhun palveluksen.
Neuvotteluihin reunavaltioiden kanssa siis ryhdyttävä. Siitä annettava tietoja entente valtioille.
Bolshevikeillä kerrotaan olevan 1 milj. aseissa, reunavalloilla n. 325,000. Tilanne on siis vakava, eikä Suomen pitäisi vaaraan syöstä.
Tuntuu siltä, kun kenraali Goughilla ei ole mahdollisuuksia saada aikaan Venäjään nähden mitään sotilaallista esiintymistä.
Suomen olisi yhdessä Viron kanssa painostettava ympärysvalloille Viron itsenäisyyden tunnustamisen välttämättömyyttä siltä taholta.
Hahl: Neuvotteluihin ryhdyttävä. Saatava aikaan reunavaltioiden kanssa joku liitto. Olisi otettava kantaaksemme se sotilaallinen taakka mitä tässä seuraa. Sitten olisi eduskunta kutsuttava kokoon ja sille ilmoitettava asia.
Vennola totesi että länsi valtojen suhde bolshevismin kukistamiseksi horjuu. Niin Clemensaun, Loyd Georgen ja Vilsonin. Entente ei avusta Viroa. Viro on väsynyt 5 vuotisesta taistelusta. Se on taistellut meidänkin puolestamme. Nyt on ainoa edessä: rauha bolshevikien kanssa. Liettua ja Latvia mennevät pakosta mukaan. Englanti vetää täältä pois joukkojaan. Skandinaviasta ei ole apua saatavissa. Muutaman viikon kuluttua on kenties rauhanteko bolshevikien kanssa.
Elleivät entente-vallat tehokkaasti ryhdy auttamaan, me emme pysty muuhun kuin rauhantekoon.
Olisi, mikäli mahdollista, koetettava välttää asian menoa tälle kannalle. Neuvoteltava tänään tulevain edustajain kanssa. Saatava ententeltä varma selvyys miten he suhtautuvat asemaan. Ellei, on meidän reunavaltojen kanssa saatava aikaan yhteismenettely.
Olisi pidettävä kiinni hallituksen aikaisemmin hyväksymästä ohjelmasta alueisiin nähden.
Kallas oli ilmoittanut, ettei Viro voi missään tapauksessa jatkaa muuta kuin tähän syksyyn.
Kallas ilmoittanut presidentille että Viron menettelyyn on pääasiassa vaikuttanut se, ettei Luoteis-Venäjän hallituksesta tule mitään.
Presidentti: Suomen täytyy pysyä puollustelukannalla, elleivät ententevallat suostu asettamaan tehokkaita takeita hyökkäyksen turvaamiseksi.
Alkio: Jyrkästi vältettävä lupauksia aseellisesta osanotosta. Suomen sotaväki voimakkain niin kauan kuin sen miekka on tupessa. Mahdollisesti on ryhdyttävä neuvott. bolshev. kanssa. Entente ei kykene nyt Venäjän apuun. On voitettava aikaa. Reunavalloista ei meille mitään apua. Turvattava itseem. Neuvoteltava reunav. edust. kanssa. Avustettava Viron ym. m. itsenäisyyden tunnustamista. Varovaisuutta. Euroopan tilan kehityksessä uusi aika alkanut.
Holsti. Englanti on aina jyrkimmin vaatinut Mannerheiminkin pidättäytymään hyökkäyksestä. – Suostuttava neuvotteluihin. – Käännyttävä entente valtain puoleen ilm. että Suomi on valmis avustamaan bolshevismin kukistamista, jos ne tukeavat ja suostuvat meidän ehtoihimme. Saatua vastaus, kutsutaisiin kokoon eduskunta.
Vennola. Onko olemassa mahdollisuuksia, että ulkoa päin tulevat vallat voivat järjestää Venäjän olot? Ei usko. Luulee että Venäjällä mene[e] samoin kuin Saksassa. Jos muodostuu bolshevismin raunioille demokr. Venäjä, niin siltä on suurempi mahdollisuus saada uusille pikkuvalloille etuja kuin aseellisen esiintymisen kautta. Siis neuvottelujen kautta bolshevikien kanssa voidaan päästä lähemmäksi päämäärää.
Kallio. Neuvotteluihin ryhdyttävä. Viro väsynyt. Suomen pitäisi painostaa että vallat tunnustaisivat näiden pikkuvaltojen itsenäisyyden. Ei bolshevismi lie asein kukistettavissa. Se ruvennee kristallisoitumaan.
Presidentti. Sotatoimiin valmistautumisessa Venäjää vastaan olisi oltava vähintäin yhtä varovaisia kuin ennenkin. Voima suhteet ovat sellaisia, että tähän on syytä.
Holsti oli tahtonut vain esittää että meidän olisi [ilmoitettava] ententevalloille, että olemme entisellä kannalla. Vaara rauhasta bolshevikien kanssa. Pyysi että hän ja Pääministeri saisivat neuvotteluissa liikkua tämän keskustelun pohjalla.
Erkko yhtyen presidenttiin. Ei ole luvattava mitään aseellista esiintymistä.
Berg. Sotilasvaatetus ei riitä mihinkään sotilaallisiin toimiin. Viron solmitessa rauhan, ei ole mahdollista ajatellakaan aseellista esiintymistä.