Perjantaina 13p. Huhtik.

Lisävihko [Alustusjäsentely Nykyinen asema ja maalaisliitto
Yleiskuva tilanteesta
Puolueitten tehtävä
”Maalaisliiton on otettava käsiinsä ja vastuulleen maalaiskansan kansallisliikkeen johto ja tässä tarkoituksessa:
1:si. lopullisesti toteutettava järjestäytymisensä;
2:si. tehtävä tarkoituksensa tutuksi kaikkialla maassa;
3:si. asetettava toiminnassaan etualalle maaseudun työväenolojen parantaminen ja voimakas sivistystyö.
4:si herättää maaseudun väestössä elävä yhteenkuuluvaisuuden tajunta yhteisten valtiollisten taloudellisten, sivistyksellisten ja yhteiskunnallisten etujen pohjalta.
5:si valaista porvarillisten ja sosialidemokraatisten oppien maalaisväestöä vahingoittava luonne ja osoittaa, että maaseudun tulevaisuus on voittava ainoastaan vähäväkisten osuustoiminnallisella ja maaseudun itsenäisellä, uusia elämänarvoja synnyttävällä sivistyspohjalla.”]
Puoluehallinto piti kokouksensa, jossa päätettiin ottaa vakinainen puoluesihteeri noin 3500 mkn vuosipalkalla.
Perustuslakikomiteassa tänään keskusteltaessa hallituksen jäsenten edesvastuulaista, ehdotin tuomioistuimen kokoonpanosta: että valittavain maallikkojäsenten vaalin toimittaa eduskunta; vaali toimitetaan pitemmäksi ajaksi, ehkä 5–6 vuodeksi ennakolta tietämättä keitä tulee olemaan syytettyinä, eduskunta ei tule olemaan asianosainen. Vastustin arpomista tuomarien vaalissa.