Yhä sairaana, toki lievänlaisesti. Hoidin kir-je-vaihdon ja tarkastin pari käsikirj. Taas sänkyyn. Illalla toki alkaa hellittää, mutta makaan ja luen. Luhtalan Matti on kuollut espanjantautiin. Nuori ja kelpomies. Ihmisiä parhaassa ijässä kuolee paljon, varsinkin miehiä.
Minun piti eilen alottaa kirjaani: ”Itse, ihmisenä ja kansalaisena”. ’Mutta tässä ollaan. Huomenaamuna alotan. Se pitää olla valmis ensi viikolla.
Yleisvaikutelma maailman tilanteesta ul-ko–mailla on nyt se, että Saksa on lannistumassa ja ententtevallat riemuissaan näyttävät jännittävän joustaan melkein liijaksi. Vilsonin rauhan nootista saa sen käsityksen että hän tuntee nyt olevansa maailmanherra. Mutta kun ottaa huomioon sen mahdollisuuden, että jännitys aiheuttaa esim. Englannissa suurlakkoja, työväen kapinoita, siirtyy sieltä Ranskaan, Italiaan, Amerikkaan, voi olla, että Saksan nykyinen vasemmistohallitus voi koota uudelleen saksalaisen voiman jättiläisponnistukseen. Se on hyvinkin mahdollisuuksien rajoissa. Ja nyt tuntuu, ikään kuin Saksan pidättyväisyys tällä hetkellä olisi tyyntä myrskyn edellä. On epäilemätöntä, että nykyiseen saksalaisten peräytymiseen ovat olleet myöskin strateekiset syyt, joskin heikontuminenkin.
Joka tapauksessa näyttää rauha nyt varmalta. Mutta sitä ennen suoritetaan vielä joku loppu-spurtti. Minulla on se aavistus että siinä saksalaisuus vielä näyttää voimaihmeen.
Kuinkahan sitte käyneekin.