Kaupungissa. Tänään saatiin Ilkan viimevuotinen tilinpäätös. Noin 4800 voittoa. Olin pelännyt pahempaa. Poistoja epävarmoihin saataviin tehdään siitä joku määrä. Se siis alkaa näyttää siltä että tässäkin sitkeä ponnistus vie läpitse. Olen näiden samojen tilitulosten vuoksi, samoin kuin Ilkan vuoksi kokonaisuudessaan elänyt muutamia niin raskaita vuosia, ettei kärsimyksiäni edes aavista kukaan muut kuin Jumala. Ei edes oma perheeni. Sillä heiltä olen tuskani sa[la]n-nut. Nyt, viime vuoden tilistä alkaen, olen saanut elää niin kuin muutkin ihmiset. Ja kun nyt olemme kerta päässeet mäen päälle, nyt se täytyy mennä!
Minä tiedän, että ihmiset ympärilläni ovat odottaneet Ilkan lankeemusta kuin minun pelitappiotani. Jos Ilkka olisi sortunut, olisivat viholliseni saaneet ajetuksi tarkoituksensa perille. Minä olisin tullut yleisen ylenkatseen alaiseksi varsinkin omanpuoluelaisteni silmissä ja maalaisliiton lippu olisi näillä tienoin pistetty tuppeensa. Se ei kyllä olisi tiennyt maalaisliiton kuolemaa, sillä se ei voi enää kuolla. Mutta taantumusta. Ihmisillä on aina erityinen halu hypätä kaatuneen niskalle. Pilaatukset ja Herodekset tapaavat siellä toisiaan.
Meillä on edelleen edessä raskas taistelu. Vaikein on saada omat joukot ymmärtämään oma asiansa. Mutta nyt saavutettu ”mäenpäällys” rohkaisee yrittämään uusia. Minä en eläissäni varmaankaan näekään maalaisliitto-aatteen suuria voittoja. Ne tulevat vasta sitten, kun joukkojen järjestäytymiskyky ja keskinäinen luottamus kasvavat. Maamiesjoukkojen taisteluheikkous johtuu siitä, että ne seisovat toisella jalallaan porvarien, toisella sosialistien purressa. Siinä ne horjuvat joka taholle eikä kykene järjestäytymään yhteisen edun pohjalla. Tämän heidän heikkoutensa sivistyneet kansalaiset tajuavat. Siksi he eivät tule mukaan auttamaan, vaan menevät luokkatovereittensa puolueisiin apuamaan heitä yhteisessä luokkataistelussa talonpoikain nousua vastaan.
Minä luen talonpoikiin itselliset ja torpparit myös. Alituiseenhan tulee talollisten lapsista itsellisiä, itsellisistä talollisia. En näe heidän välillään sellaista yhteiskunnallista rajaviivaa, joka [ei] oikeuttaisi heitä samaan puolueeseen. Paljon pienempi on etujen ero heidän, kuin esim. teollisuus- ja maatyöläisten välillä. Kumpasetkin ovat toistensa ostajia!
En ole kertaakaan katunut, näinä 9:nä vuotena, että rupesin toimittamaan Ilkkaa. Olen lähtenyt liikkeelle tarkoituksessa: voittaa tahi kaatua. Siksi olen varustautunut siihen, että jos kaadun taistelussa Suomen kansallisen maamiehen puolesta, kaadun pääpystössä! Huonompainkin asiain puolesta on maailmalla kaaduttu. Eikä minua muut tässä taistelussa kaada kuin – itse maamiehet. Jos he väsyvät.
Mutta he nousevat taas kerran uudestaan. Silloin on heidän apunaan jo uusia voimia. Minähän olen vain poliittinen diletantti. Minun tehtäväni olisi puhtaasti kirjallisella alalla selvittää tätä ajatustapaa. Olen politikkona ollut vain paremman puutteessa. Kun tulee uusia tekijöitä ja vapauttavat minut, – silloin minä vetäydyn syrjään muokkaamaan maata ja elämään maan kera sellaisessa vuorovaikutuksessa jota nyt niin kipeästi sieluni huutaa. Minä elän sitte lopun elämääni itselleni ja toivon, että Jumalani, jota tunnen nytkin seisovani lähellä, usein hyvin lähellä, silloin kirkastuu minulle elämänkruunuksi.