Olin yötä Haapalan luona. Ajattelin Paavoa. Voi rakas Jumala kun voisi kasvattaa hänet kotona! Mutta. Vaan minä pyhitän elämäni, jos se vain on mahdollista, tuetakseni lapseni vaikeata taistelua ottaakseen sijansa yhteiskunnan taisteluriveissä. Tänään tuli hän yhtä murheellisena kuin eilenkin. Koetin hänelle selittää, miten hän voisi syrjäyttää tuon ainai-sen ikävöintinsä ja ajatella hauskempia. Hän auttoi kanssani Suomen N. Liiton Vuosikirjain pakkausta. Unohti ikäväänsä. Ilostuin. Olin häntä saattamassa ja ostin hieman namuja. Rohkaisin, opetin, että hän ei saa asettua jokaisen pelkuriksi, vaan rohkaistava itsensä, oltava ennen kaikkea aina rehellinen itselleen. Kun pahan puolesta joku hyökkää, on hyvä asettua ylväälle kannalle eikä suinkaan pelätä. Hän suostui, taipui tunnustamaan. Oli jo tyytyväisempi. Junassa tapasin Klemettilän. Hän perustaa nyt agentuuriliikkeen. Meni sitä varten Pietariin.
Tänään saatiin tietää, että kenraalikuvernööri oli kovin suuttuneena luvannut lakkauttaa kaikki sanomalehdet, jotka olivat julaisseet uutisen, jossa kerrottiin siitä, että H. M. Leskikeisarinna, ottaessaan vastaan suomalaisen punaisenristin ambulanssin, oli jakanut heille ”amuletteja”. Tätä sanaa pidettiin kovin loukkaavana. Vihdoin oli suostunut siihen, että asiasta julaistaan uusi ”oikeampi” uutinen. Niin tehdään. Amuletit muutetaan nyt ”pyhäinkuviksi”.