Perjantaina 8 p. Maalisk.

Entisten kaltainen päivä. Ihanasti paistaa aurinko. Kevät tulee! Me olemme vankina. Mitä mahtoi kohtalotar tarkoittaa sulkiessaan meidät tänne? Minunkin? Sydäntäni kirvelee, etten saa olla siellä mukana. Juhani Ahon luona
kävin tänään. Se oli hauska tapaaminen. Hän esitti suunnitelmansa kansanvalistustoimintaa varten. Huomaa, ettei hän ole elänyt mukana kansanvalistustyössä. Tein joukon muistutuksia. Kehoitin häntä kääntymään Liakan puoleen tarkoituksessa että Liakan suunnitelma Kansanvalistusseuran muuttamisesta kaikkien valistusjärjestöjen keskukseksi otetaisiin tässä huomioon.
Hän sanoi hänellä olevan jo 100,000 mk. rahaa koossa tämän ohjelman toteuttamiseksi!
Niin tulee täällä rahoja – kun – – –
Mutta nuorisoseuraliike ei heiltä saa penniäkään! Vaikka se on ilman pennin lahjaa tehnyt jo sen, että 50,000 nuorta ihmistä kuuluu sen isänmaalliseen järjestöön, satojatuhansia on kasvatettu.
Sanoin: Älkää rientäkö opettamaan kansaa ensimmäisenä taas; herättäkää Helsinki!
Aho Maalaisliitosta.
Aho antoi hyvän arvostelun maalaisliitosta. Hän tunnusti että koko meidän viime syksyinen politiikkamme oli erinomaisen oikeata. Hänkin oli sitä joskus moittinut, mutta jälemmin huomannut sen vaikeuden.
Sosialistit häätävät
asunnoistaan m. m. saboteeraavia rautatieläisiä.
Siten he rikkovat kahdessa suhteessa omia periaatteitaan vastaan.
1:si kieltävät lakkovapauden,
2:si polkevat häätöjä kieltävän lain!
Siis joka askeleella hylkäävät sosialistit ovat periaatteensa kohta valtaan-astumisensa ensi asteilla.
Mitä sitte myöhemmin!
Aseitten kuletus Saksasta
Nov. Shisn sähkösanoma Tukholmasta kertoo, että Saksan laivasto Ahvenanmaan vesillä vartioi aseitten kuljetusta Saksasta Suomen valkokaarteille.
Sodan kuvia
Uudenkylän aseman luota on löydetty reki jossa oli 4 murhatun ruumista. Yhdellä oli paperilippu taskussa jossa oli nimi: Eino Vihtorinp. Haapanen 27 v. (N. Shisn).
Pietarin tyhjentäminen.
Pietarin hallintoviranomaiset ovat jo muuttaneet Moskovaan. Sinne saa muuttaa myös työmiesperheitä. Pietarista eivät saa muuttaa kaupan ja teollisuuden harjoittajat, ravintolain ja hotellien pitäjät. (N.S.)
Tartossa hirtetty
200 vallankumouksellista. (N.S.)