Perjantaina 9. Toukok.

Valtioneuvosto päätti asettaa komitean tarkastamaan intendentuurin ja sotasaaliskomitean toimia. Jäsenet asetetaan toiste, ryhmittäin. Tri Helenius-Seppälä nimitettiin Sosialiministeriön raittiusosaston päälliköksi ja lääninsihteeri Eskelä saman osaston osastosihteeriksi.
Viljan luovutuksesta viljellyn maanpinta-alan perusteella. Asetusehdotusta vastustivat: Vennola, Luopajärvi, Alkio, Soininen ja Ramsay; puollustivat: Collán, Kallio, Hahl, Erkko, Söderholm ja Voss-Skrader. Tuli siis yhden äänen enemmistöllä.
Vakuustarkast. O. Hallsten kävi luonani tekemässä selkoa sairas- ja vanhuusvakuutuskomitean töistä.
Hän kysyi: olisko komitealla syytä laatia ensin periaatteellinen mietintö, jossa tehtäisiin selkoa asian periaatteellisesta puolesta. Silloin saisi valtioneuvosto päättää, mille pohjalle lakiehdotukset ovat rakennettavat, ettei tarvitsisi tehdä turhaa työtä. Myös eduskunnalle, tai ryhmille, voitaisiin antaa tilaisuus lausua mielensä.
Katsoin että tällainen periaatteellinen mietintö olisi annettava. Hallsten luuli voitavan sen saada valmiiksi kesäkuun alkuun. Sen jälkeen saisi Valtioneuvosto määrätä mille periaatteelle lakiehdotukset ovat rakennettavat. Tiukensin vaatimusta että mietintö silloin olisi saatava ilmestymään. Hän lupasi parastaan.
Halllsten ilmoitti numeroita:
Jos eläkkeet ruvetaisiin heti antamaan 65 v täyttäneille, à 100 mk. vuodessa, ja lasketaan 20 % olevan niin varakkaita ettei niille tarvitsisi antaa eläkettä, menisi 25 milj. vuodessa.
Jos taas vaaditaan, että pitää olla vakuutettuna esim. 5 vuotta ja maksaa sinä aikana, alkaen 15 vuotiaasta, menisi vakuutetuille 5 vuoden kuluttua à 5 milj. vuodessa.
Ilmaisin puollustavani kansanvakuutusta, enkä vain työväen, koska silloin se kadottaa luokkaluonteensa ja vakuutuksesta osallisiksi pääsevät käsityöläiset, pienviljelijät y.m.
Hallstenin oma mielipide. Eläke olisi 10 % kaikesta mitä on maksanut. Edelleen 10 % hänen keskimääräisistä tuloistaan. Lisäksi valtionapua 100 mk.
Puristin lakiehdotuksia syyskuun alkuun, että esitys voitaisiin valmistaa syksyllä kokoontuville valtiopäiville.
Olimme virkistävällä iltakävelyllä Hahlin ja Luopajärven kanssa.