Perjantaina Syysk. 4p.

Vaasassa. Saksalaiset lähenevät yhä Pariisia. Nyt pitäisi oleman 40 km. päässä. Tuskallisen tukalalta tuntuu ajatella, miksi ranskalaiset näin kurjasti pakenevat. Onhan heitä lukumäärältään jokseenkin sama määrä kuin saksalaisia. Onko kulttuuri siis syönyt jo ranskalaiset? Toinenkin ajatus on mahdollinen: jos ranskalaiset ajattelevat Saksan Pariisia lähenevän armeijan saartamista. Siihen pitäisi nyt oleman suuret mahdollisuudet.
Mikäli tiedoista voi päättää, näyttävät venäläiset edistyvän sittenkin aika hyvin itäisellä sotanäyttämöllä. Kunhan he pääsisivät eteenpäin, niin Pariisin hätyytys heikkenisi.
Itävaltalaisista ei näy olevan mihinkään.
Nymanille soitin tänään ja ilmoitin maksavani itse sen Ilkan sotakartan päästäksemme vapaaksi kiristyksestä. Hän lupasi tulla, mutta ei tullut ainakaan sille aikaa kun minä olin Vaasassa.
Ilma on muuttunut kolkoksi.
Tähän aikaan on näillä tienoin suurin kysymys saako polkupyörällä ajaa edes kotikylällä ilman nimismiehen lupalippua vai ei.