Eilen illalla kylvin. Se oli ihanaa. Nukuin aikaisin, mutta heräsin klo ½ 2. Ja valvoin ehkä klo 3. Sillä aikaa oli tuossa kadulla lakkaamaton autoliike! Kun toinen lakkasi kuulumasta, toinen jo surisi. Se oli Helsingin ”epäsiveyden ääntä”, siveellisesti langennutta yöelämää. Naisia ja miehiä lankeemuksen teillä, porttoja ja naineita sekä naimattomia, ja kaikki juopuneina. Ihmisraukat, kansaraukka jonka siveydessä on jo näin paljo mätää!
Herra Jumala! Anna minulle puhdas sydän ja uusi vahva henki. Vahvista minua siihen kirjalliseen ja sanomalehtityöhön johon kohta lähden. Mutta ota Sinä asuntosi sieluuni, kaada sieltä epäjumalain temppelit ja rakenna omasi. Herra, jos Sinä katsot halvan palvelijasi johonkin käyttökelpoiseksi niin käytä minua. Mutta Sinä yksin sen tiedät. Tee tahtosi mukaan.
Luen Jobin kirjaa. Kuka liekin sen kirjoittanut, mies on tuntenut kärsimyksen syvät kulkutiet.
Soitin kotiin. Siellä on kaikki hyvin. Kuulin rakkaan Annikkani rauhoittavan äänen. Sanoi olevansa juuri minulle kirjettä kirjoittamassa. On kuin olisin saanut käydä kotona!
Menemme Kallion kanssa päivälliselle.