Seinäjoella. Olen nukkunut hyvin. Loukon kanssa samassa kopissa. Kotona. Annikka oli vastassa. Kevättä tekee. Ihana tulla kotiin.
Äitini on langennut ja loukannut itseään. Makuulla. Eräänä päivänä oli sanonut Lempille: ’’Kunhan ei se isäntä vain olisi ruvennut ryyppäämään!’’
Vanhus-raukka. Hän on niin ikävöinyt. Muistaa isävainajan lankeemusta.
Hän oli niin iloinen kun tulin. Ajatus on vanhuksella käynyt hataraksi. Ei hallitse enää muistiaan. Ei ole kipeä. Kiittää hoitoa erinomaiseksi, on onnellinen.
Rakas Äiti-kulta. Joko lähenee hetkesi, jota niin kauan olet odottanut?
– – –
Ja nyt, vihdoin kirjoitan tähän merkillistä.
Se Ilkan saama painokanne kirjoituksesta ’’Suomenlinnaan suomalainen komento” – on nyt hautunut yli puoli vuotta. Nyt minulle kerrottiin, että sotaministeri Jalander ei ole suostunut nostamaan siitä painokannetta, vaan on Vilkama juossut presidentin luona ja taivuttanut hänet nostamaan kanteen. Hän on antanut oikeusministerille määräyksen kanteen nostamisesta! Ja niin on kanne nostettu.
Nyt ymmärrän seuraavan ilmiön: Aina siitä saakka, kun ministerinä ollessani tein jyrkän tenän ehkäistäkseni ryssäläisruotsalaisen kenraalin, Löfströmin nimittämisen armeijan päälliköksi, on presidentin salainen kauna minua vastaan ollut ilmeinen. Sillä hän oli hyväksynyt silloin jo Löfströmin nimityksen, sekä joukon muita samaan suuntaan. Valtioneuvoston piti antaa sille vain loppusiunaus. Minä tein tämän tyhjäksi, uhaten tehdä asiasta julkisen, ellei armeijan johtoon tule suomalainen mies. Ja sain vihdoin aluksi hyvin vastahakoisen valtioneuvoston enemmistön puolelleni. Siten meni suunnitelma myttyyn. Presidentille se oli kunnianasia. Eikä hän sitä unhoita. Syy siihen, että L. ajateltiin ylipäälliköksi, vaikka hän on mielipiteiltään kokonaan venäläiskomennon mies, fanaattinen ruotsikko, oli se, että hän muka oli vanhin kenraali, sekä, että presidentti siten koetti saavuttaa ruotsalaisten myötätuntoa.
Tappio korvattiin asettamalla sitten presidentille esittelijäksi ryssäläis-viikinki eversti Schvindt.
Ylipäällikköehdokkaani oli ensin kenraali Kivekäs, mutta häntä pidettiin mahdottomana luonteensa ja suomimielisyydestään huolimatta, venäläistaipuisena.
Silloin otin, eräitten jääkäripiirien suosituksesta ajaakseni Vilkamaa paikalle. Ja hänet vihdoin nimitettiin.
Nyt juuri hän hommaa meille painokanteen oikein rikosasiain oikeudessa. Samaten presidentti, joka asemastaan saa olla kiitollinen minulle – tekee tämän. Sillä jos minä en olisi ruvennut ajamaan hänen ehdokkuuttaan – meillä olisi Mannerheim presidenttinä.
Vertailkaamme vielä mitä Vaasassa on saanut kirjoittaa Vapaa Sana ja Vasabladet, toinen täydellisessä vallankumoushengessä, toinen tehden kaiken voitavan ruotsalaisen separatismin hengessä – niitä vastaan ei oikeusministerillä ole mitään!
Mutta kun me teemme kaikkemme tasavallalle uskollisen armeijan aikaansaamiseksi – meitä syytetään rikoksesta.
Tämä on hyvä opetus.
Tasavallan päämies nojaa oikeistoon ja ruotsalaisryssäläiseen sotilasvaltaan, herättäen jääkäreissä ehdotonta katkeruutta ja tasavaltalaisissa ylenkatsetta.
Yhdistämällä nämä tapaukset viimeaikaisiin, hallituskysymykseen, virkamieskysymykseen y. m. huomaan kaikessa luokkavallan pönkitys-merkit. Presidentti ja hallitus johdossa he taistelevat kansanvallan nousua vastaan.
Se ei ole enää yhteiskunnan säilyttämistä bolshevismilta, vaan yläluokan taistelua kansanvaltaa vastaan, virkamiestaistelu presidentin ja hallituksen tukemana, rahamailman taistelu keinotteluoikeuden puolesta, ruotsalaisten taistelu nurkkakuntansa puolesta, venäl. ruotsalaisen upseeriston taistelu ylivallasta, vanhan maailmankatsomuksen taistelu uutta vastaan.
Se on vallankumousta!
Ja se merkitsee että kansan on kokoonnuttava – vasemmistomerkeissä.