Sunnunt. 14. Elok.

Autolla Härmään, Mäen y. m. kanssa. E.P. Nuorisoseuran kokous muod. hauskaksi. Puhuin heille henkisen harrastuksen herättämistarpeesta. Lähdimme klo ½ 4 kotiin ja saavuimme klo 7. Menimme sinne Vöörin kautta. Näin Vöörin 51 vuoden jälkeen – kulin sen läpi, näet 1876 isäni kanssa Pietarsaareen. Nyt palasimme Untamalan ja Ylistaron kautta. Untamalassa en ole ollut ennen. Hyvin asuttu seutu. Mieltä ylentävää on näin viljavuoden elokuulla katsella Etelä-Pohjanmaata. Katselen sitä kuin omaani, riemuitsen sen hyvinvoinnista kuin omastani, suren sen kärsimyksistä kuin omastani.
Saavuin klo 7 kotiin. Äiti on vapaakirkollisten seuroissa seurahuoneella. Pääsen kuitenkin sisään, sillä Eliisa on sieltä juuri tullut. Kaikki hyvin.
Ilma on koko päivän ollut pilvinen. Hieman sadellutkin.
Ylihärmässä aijoimme Artturi Leinoselle, mutta hän oli matkoilla.