Rovasti Virkkunen kutsui ystävällisesti meidät kaikki kotiinsa aamiaiselle. Olimme siellä: Liakka, Helenius-Seppälä, Björkenheim, Savonen ja minä. Siellä on komeata, kirkkoruhtinaallista. Erinomaisen ystävällinen vastaanotto. Tunnen itseni kuitenkin niin orvoksi ja avuttomaksi: En tiedä miksi. Minua painaa luokkaristiriita. Tiedän että Virkkunen on mies joka vilpittömämmin kuin monet muut etsii selvyyttä elämänkysymyksiin. Mutta tämä pappila – kunhan ei se vain himmentäisi hänen tähteään, joka häntä johtaa. Tämä pappila, suuret tulot ja valta-asema. Sittenkin luulen, että juuri nykyään on parempi pysyä pienessä, vaatimattomassa kodissa kuin pyrkiä suureen. Nyt on tärkeämpää alentumalla pyrkiä poistamaan luokkarajoja kuin ylentymällä syventämään kuilua. Ennen oli ylhäisyys ja rikkaus asia, jota sallittiin, nyt kumpastakaan ei sallita, vaikka siitä huolimatta kukin itselleen niitä himoitsee.
On vaikea pysyä elämäntiellä, sillä se on kaita. Mieluummin eksyy ihminen oikealle puolelle ja nauttii vallasta ja mukavuudesta ja hyvinvoinnista. Toiset eksyvät vasemmalle ja nauttivat katkeruudesta ja kateudesta. Kumpikin eksytys tuottaa ristin ja estää ratkaisemasta elämänarvoitusta.
Ilkan ja Santavuoren patsaskomitean kokouksessa olin. Suunniteltiin. Hyväksyttiin edellistä varten ehdotukseni että patsas tehtäisiin: kranitiista jättiläiskoossa nuijasoturi.
Keuhkotaudin vastustusyhdist. kokous. Helenius-Seppälä ja Liakka esitelmöivät kieltolaista. Minäkin puhuin.
Merkillisenä pidimme, ettei Virkkunen kirkossa puhunut mitään muuta kieltolaista ja raittiudesta kuin ohimennen mainitsi vain Valkonauhan maailmanliiton tänään kaikissa kristikunnan kirkoissa tapahtuvasta juhla-raittiussaarnasta. Mutta ei itse koskenut asiaan: ja tänään piti Suomen kirkoissa puhuttaman kieltolain puolesta! Suurta huomiotamme herätti, että vaikka hän luki kaiken maailman tiedonantoja, hän myöskään ei sanallakaan maininnut että kunnallistalolla on sellainen ja sellainen kokous.
Björkenheim tuntui ottavan erittäin pahaksi. Meitä siis kestittiin ruumiin ravinnolla pappilassa, mutta meidän asiallemme ei rovasti voinut antaa sanankaan huomaavaisuutta!
Luulen että se oli tyypillinen tapaus. Kirkollemme ei kieltolaki ja raittiusasia eivät ole sydämen asioita. Niin valitettavaa kuin se onkin.
Yöjunassa kotiin