Kävimme kirkossa. Sillä on oma viehätyksensä. Palauttaa mieleen vanhat ajat. Tunnelma. Veisu – ensin lukkari, jostain yksinäinen arka ääni, yhä useampia, kovemmin. Siinä on karua runoutta, nuo tomuiset, epäsiistit vaatteet joita ei ole koskaan harjattu, kertovat työaherruksen loppumattomuudesta. Tuossa kurkistaa hän vierustoverin kirjaan. Paavo ilmaisi halunsa mennä Aunukseen. Selitin hänelle jyrkästi sen mahdottomuuden. Hän alistui.
Michelsenin Torsten kerrotaan Aunuksen rintamalla kadonneen ja vanhemmat ovat toista poikaa viemässä Tanskaan paranemaan keuhkotaudista. Sairastuneet siellä molemmat.
Illalla läksin. Anni-raukka itki. Lohdutin häntä että tämä ei enää kestä, ei saa kestää kauan. Pian täytyy minun päästä rauhaan, työhön kotiin, saadakseni olla perheeni kera.