Aamulla Seinäjoelle. E.P. Nuorisoseuran lähettien evästyskokous. Oli hauskaa olla heidän joukossaan. Erittäin hauskaa kuulla myös aseman koululla nti S. Kovasen esitelmä lapsille. Nähdessäni tänään sateen ja pakkasten kylmettäviä ja liottaneita kukkaispengermiä, meni mieleeni elämän arvoitus. Eikö kukkasen sielu ole näkyvä kukkainen, jonka tehtävää on synnyttää kauneuden iloa ihmisille ja – miksei myöskin muulle hengittelevälle luomakunnalle? Kukankin sielu elää ijäti, sillä siemen joka jää jälelle kasvattaa uuden kukan….
Ihmisen sielu on hänen aisteilleen näkymätön. Mutta hänen elämänsä, tuntonsa ja vaistonsa tietää sen olemassaolon. Ihminen tekee hedelmänsä sielussaan, lihan hedelmä on vain näkyvä ruumis, runko. Sielun kauneuden tai rumuuden vaistoaa ympäristö ja ihminen itsekin.
On kulunut 100 vuotta Pietari Päivärinnan syntymästä. Ylivieskassa saadaan nyt vihdoin pieni muistokivi hänen haudallensa.
Nykyinen Suomi, nuori polvi on jokseenkin jo tietoisuudestaan kadottanut Päivärinnan. Hän on siis mennyt, – herätäkseen kenties joskus silloin, kun uudet polvet keräilevät parnassolle menneitten polvien suurmiehiä, ja katsovat ”kansankirjailijankin” merkityksen sen arvoiseksi, että hänetkin voidaan suuruuksien joukkoon kutsua. Se tarvitsee kuitenkin vielä uuden aikakauden syntyä, ennen kuin Suomessa joku sivistynyt polvi sen tekee.