Sunnunt. 18. Tammik.

Kotona. 4 ast. lämmintä. Kylmä länsituuli. Ajattelen tätä problemia: Eikö yleinen äänioikeus tuota epävarmuutta yhteiskuntaan juuri sen kautta että n. 40–50 % äänioikeutetuista ovat aina pois äänestämästä? Seuraavalla kerralla voi olla poissa aivan eri ihmiset kun edellisellä. Mutta poissaolevat äänestävät aina negatiivisesti, joka tapauksessa yhtä tehoisasti kuin äänestämässä olleetkin. Mutta se äänestys on tarkoitukseton, se heittää asian yhtäkaikkisuuteen. Sellainen voi jonakin hetkenä käydä sangen turmiolliseksi. Se voi aiheuttaa aivan päinvastaisen tuloksen kuin poissaolleet tarkoittavat.
Vaaliväsymys ei ole mahdollinen muille kuin äärimmäisen itsekkäille ja yksinkertaisille. Sillä vaiva vaalista on pieni. Väsymys koskee vain sitä, että he ovat väsyneet odottamaan sellaisia tuloksia jotka heitä ennen ajoivat vaaliin, tahi, että heillä on kaikki mitä pyytävät.
Vaaleista poisjääneet ovat siis joka tapauksessa yhteiskunnan alaikäisiä, niitä, joilla ei ole yhteiskunnallisesti tietoista tahtoa, on vain mieltymys ja vastenmielisyys kuin eläimillä.
Eikö näiden vaikutusta valtion ja kuntain elämään siis olisi syytä ruveta tarkastamaan ja rajoittamaan. Esim. siten, että henkilö, joka on jäänyt pois vaaleista ilman laillista syytä esim. 2 kertaa peräkkäin, menettää vaalioikeutensa ilman muuta seuraavissa kaksissa vaaleissa?