Juopumus, tanssi, kevyt rakastelu, nautinto, laiskan joutilas lepo, siinä taiteen jumaloimia elämänarvoja. Käy kirjailijana, runoilijana niitä vastaan, olet moralisoiva elämänkummitus, jolle kaunis on vierasta, taidemaku tuntematonta, proosa runoutta. Eikö tuo kaikki ole lapsellista? Lasten elämässä ja maailmankatsomuksissa tuo esiintyy vain viatonna, rikoksettomana lapsuudenilona, mutta langenneissa ”taitureissa” taas pelkkänä elämän rikoksena, mätänä, narripelinä.
Ihmiset eivät ole vielä täysikasvuisia kulttuuri-ihmisiä. He ovat, useimmat, pahantapaisia lapsia.
– – –
Kuinka jumalaisen ihanaa onkaan ummistaa silmänsä noille naurettavan pienille elämänarvoille, joita ihmiset suurentelevat kuin lapset lelujaan. Nämä ihanammat näkyvät vain sielun silmälle, niiden arvon ymmärtää vain nöyrtyessään, jolloin maallinen ympärys arvottomana häipyy näkyvistä, se, johon on tottunut, ja sielun silmä kiintyy jumalalliseen etsintään.
Minusta näyttää, että me vaellamme elämänmeren rantoja pitkin onkien siitä kultakaloja, mutta kultakalat elävät syvällä, ja me määräämme ongen tallalla syvyyden niin matalaksi, ettemme saavuta niitä. Onkeemme tarttuu vain pintaveden huonoa tavaraa ja me ravitsemme itsemme sillä.
Katsokaa esim. ihmistä, jonka onkeen sattuu virolainen spriikanisteri!
Toista joka onnistuu saada rahapussin! Kolmatta, jolle teeskentely tuottaa kunniaa. Jnep.
Toiset ottavat ja murhauttavat ilman mitään tunnonvaivaa toisia, pettävät, väärentävät kunniantekijät.
– – –
Paavo tuli kotiin Vaasasta. He saivat eilen tiedon Helsingistä, että ovat hyväksytyt. Ovat nyt siis ylioppilaita.
Kunhan poikani voisi valita itselleen oikeita elämänarvoja ja uhrata elämäntyönsä niiden ymmärtämiseen.
– – –
Minun Jumala-käsitteni taitaa olla dogmaatisesti hyvinkin mahdoton. Mutta tuntuu itsestäni kuitenkin siltä, että sen käsityksen valossa Jumala minulle puhuu.
Koleata tuulta. Olemme olleet kaiken päivää kotona.