Sunnunt. 26. Helmik.

Holstilla. Hän kertoi ruotsalaisen ryhmän aikansa vikuroituaan, antaneen nyt myönteisen vastauksen Suomen ja Puolan puolustusliiton valmisteluun. Ehtoina 1 v. palvelusaika asevelvollisille ja itärajan tehokas turvaaminen sekä kovempi punaisten ahdisteleminen. Kaikki asioita, jotka ovat jo selviä.
Mutta käsittämätöntä: mitä tekemistä näillä ehdoilla on Puolan liiton kanssa!
Paavo tuli taas ja meillä oli hauska yhdessä olla 2 ½ tuntia.
Kävin tapaamassa Holloa. Hän lähti jo kanssani ulos. Hän alkaa olla täysin terve. Lähtee kotiin tämän viikon lopussa.