Ryhmä päätti jättää hiippakunta-asiassa kantansa avonaiseksi, vaikka oltiinkin niitä vastaan. Virkamiespalkkausasiassa ennallaan, siis valtiovarain valiokunnan kannalla.
Siitä voi tulla ristiriitainen juttu.
Luonani kävi Kuopion virkamieslähetystönä K. Killinen ja eräs Sarlin. Painostivat ankarasti, varsinkin edellinen, suurten selkkausten mahdollisuutta, ellei suostuta avoimen kirjeen vaatimuksiin. Kun en antanut myönnytyksiä, alkoi mies käydä pisteliääksi. Muistutti m. m. että ne ovat juuri virkamiehet, jotka taistelullaan routavuosina aiheuttivat sen, että ”ne, jotka nyt ovat vallassa ovat tämän aseman saavuttaneet”. Myöskään ei unohdettu ’’maanviljelijäin kokoomia suuria voittoja.’’ Sarlin mainitsi erittäin, että ”se jakoperustehan tässä on pääasiaa.’’
Tilanne tuntuu sangen kiusalliselta taas. Joka taholta vaatimuksia, isänmaan ja yleisetu kaikkialla samantekevä ’’kunhan vain minä voin hyvin’’. Tähän alkaa väsyä. Jlakin tietää, että minä en ole omaa etuani etsinyt, enkä etsi, kunhan vaan saan omilleni toimeentulon. Mutta kun näiden yleisten etujen ohella näkee miten parhaatkin samalla sovittelevat ne omien etujensa mukaan, se alkaa tuskastuttaa.
Ja sitten tämä taistelu eduskunnassa. Aina sodassa – vain harvat toverit mukana. Toiset istuvat vaieten, laiskistuvat. Hekin vain asettavat minulle vaatimuksia, joita täyttämättä katsovat voivansa itse olla. Kuten tänäänkin. Valtiovarain valiokunnan jäsenet vaativat minua esiintymään virkamiespalkka-asiassa heidän kantaansa puolustamassa! Asiallisestihan olen samalla kannalla. Mutta paljastui, että he, esim. Niukkanen, pelkäävät julkisesti esiintyä virkamiesten tuomion vuoksi. Juuri siksi kieltäysin. Minä vaadin nyt talonpojat tuleen. Puolustakoon kerrankin julkisesti ’’housunplakkari-politiikkaansa.’’
Operassa olimme Vuorimaan kanssa Kullervoa katsomassa. Se oli Kalevalajuhlan merkeissä.
Menee mukiin. Näyttämövarusteet vieraat. Kuvaavat jotain antarktista metsää.
Tapasin Gallen-Kallelan. Hauskaa. Hän on todella Kaleva-hengen läpitunkem[a]. Tuntuu että me ajattelemme samoin monessa suhteessa. Sekä hänen, että A. O. Väisäsen kanssa puhuimme prof. Krohnin kummallisesta kannasta koskeva Kalevalan alkuperää. Olimme ehdottomasti samaa mieltä, että se on suuri erehdys. – G.-Kallela kertoi, että Venäjän lähetystön jäsenet olivat pyrkineet huomiseen Kansallisteatterin Kalevala-juhlaan. Mutta hän oli jyrkästi kieltänyt. Uhannut ajaa ulos, lyödä. – Englantilaisen Vells’in hän sanoi kironneen vanhaa ystäväänsä Maxim Gorgia bolshevistisuutensa vuoksi. Sanoneen häntä roistoksi. Sanoi itse ihailleensa ennen Gorgia, nyt inhoovansa. Hillitsin häntä Gorgin tuomion suhteen. Sanoin että hänet on otettava oman kansansa uudestasyntymistuskan yhteydessä, myös vain venäläisenä. ’’Mutta ei ihminen saa suosia kansalaisveljiensä murhaamista’’ hän sanoi. Näytäntö alkoi, keskustelu loppui. Minun jäi saamatta selvyys: onko Gorgi siis ollut porvarimurhien kannattajana.
Myös sain nyt kuulla Väisäseltä, että minun kutsukorttini hääkuvien näytäntöön on postittajain tietämättömyyden vuoksi mennyt Laihialle joka luetteloissa on merkitty osoitteekseni.
Ruotsalaiset ja me. Loukko kertoi keskustelustaan Collianderin kanssa. L. oli kysynyt: eikö niitä suomalaisten ja ruotsalaisten välisiä riitakysymyksiä nyt voitaisi sovittelemalla järjestää? Silloin oli Colliander vastannut: Niin pienen kansan kanssa kuin suomalaiset ovat, eivät ruotsalaiset tee koskaan sovintoa. Jos se tarpeeseen tulee, niin he menevät sovintojen tekoa varten Venäjälle.
Porilainen lähetystö kävi esittämässä ryhmien keskeistä linnarauhaa. Esitin heille, että ml. ovat sitä harrastaneet vuosikausia. Mutta voimamme pyrkivät uupumaan. Kerroin viimeiset kokemukset. – Heissä ilmeni naivi usko ’’hyvään tahtoon.’’
Oulun, Tampereen ja Hämeenlinnan virkamiesten suuri lähetystö kävi minua vannottamassa. Uhattiin, syytettiin erittäin maalaisliittoa. Selitin vastasin rauhallisesti. Äänestys pelasti minut aivan pitkistä jutuista.
Tämä hätyytys on ilmeisesti vain suuripalkkaisempien kiihtymystä kun korotus prosenteissa on heille pienempi kuin alemmille. Sen lisäksi ne pelkäävät liukuvaa asteikkoa, jonka mukaan palkka laskee elintarvehintojen laskiessa.
Keski- ja pienipalkkaiset virkamiehet käskevät meitä pysymään lujana ehdotuksissamme. Niitä sanotaan olevan 80 %.
Varsinkin kansak. opettajain palkankorotusta nämä muut kadehtivat.
Kiusallista vain että nämä lähetystöt kaikki viittaavat siihen, että minä voisin vaikuttaa puoleen taikka toiseen.
Oli kuvaavaa kun rehtori Vesterlund vaati minua vastaamaan mikä on minun kantani asiassa. Vastasin suoraan: ryhmän kanta on sama kuin valtiovarain valiokunnan, minun kantani on sama kuin ryhmän.
Eduskunnan istunto lopetettiin Kalevalajuhlan vuoksi klo 5.
Kansallisteatterin Kalevala-juhlassa olin mukana.
Vaikutelma: Tunnelma laimea, mieliala ei voinut kohota, se räpäköi väsähtäneenä, niin Tarkiaisen puheessa, niin Y. L:n laulussa, niin lausunnossa ja kuvaelmassa. Saattoi merkitä suuret eleet ja suunnitelmat, paljon ääntä ja vähän villoja.
Eikä toisin voi ollakaan Kalevalajuhlassa Helsingissä. Jossa Kalevala itse, ohjelman antajana on kemiallisen tyyten karkotettu pois juhlasta. Silkki- ja frakkipuvut, ne eivät kuulu Kalevala-juhlaan.
Lopputulos: Helsinki on vuosikymmenessä noussut Kalevalan suulla-tunnustuksen tasolle. Se tuntee väkisin kastetun kupit[t]aalaisen lailla. Mutta sen sydän on Kalevalasta kaukana. Se on kiintynyt europalaiseen rihkamaan. Se riemuitsee tai vellottelee uudenaikaisessa kansallisessa pakanuudessaan.
Milloin herää Helsinki kansallisesti, kalevalaisesti?