Päivä selkenee poudaksi. Olen pyrkinyt masentuneelle mielelle joutumaan. Vedenjuoksu ilmeisesti vaatii leikkauksen. En tiedä mikä kipu on selässäni – reumatismiko vain vai onko munuaisissa jotain, ja nuha jatkaa piinamistaan yhä. Alkaako lopullinen rappeutuminen? Onko valmistauduttava lähtemään?
Eihän se pelota itseäni. Se on jokaisen tehtävä kerran. Mutta vielä haluaisin olla hetkisen saadakseni aikaa suorittaa muutamia kirjallisia töitä ja varustaa lapsiani elämää varten.
Vaikka – oikeastaanhan kumpainenkaan asia ei ole sellainen, joka on välttämätön. Toivon eläväni kuitenkin niin kauan, että Kerttu paranee ja löytää oman tehtävänsä. Paavo ja Alli ne kyllä tiensä kulkemaan jo pystyvät.
Ja vaimoni. Kuinka kallisarvoinen hän on minulle! Hänestä poikani pitää huolen ja hän – kaikista.
Minulla on se ilo perheestäni, että tiedän kaikkien heidän ja minun välillä vallitsevan syvän yhteisymmärryksen ja suuren rakkauden. Olen sitä etsinyt ja saavuttanut.
Minä en vihaa ketään ihmistä. Mutta minua vihaavat monet aatteideni vuoksi. Sitä en pidä raskaana. Mikään teko jotakuta henkilöä vastaan ei omaatuntoani rasita. En ainakaan muista sellaista.
Mäki tuli tänne. Laadimme yhdessä Kieltolakiliiton aluepiirin ensi syksyisen ja talvisen työohjelman. Luulen että saamme aikalailla työtä aikaan, jos vain saamme varoja.
Kunpa, kunpa vielä saisin terveyteni takaisin!