Sumua. Mutta päivällä se haihtui ja tuli kirkas pouta. Hollo tuli. Kävimme Matti Kumaran luona hänen uudessa talossaan. Siitä tulee valmiina hyvä. Hiljainen, mutta toimellinen ja ennen kaikkea järkevä mies.
Kerttu lähti huvimatkalleen Kuopioon. Lapsi oli matkastaan hyvin iloinen; siihen vaikutti sekin, että hän sai kirjailijapalkkiota Ilkasta enempi kuin oli odottanut.
En tiedä, katsonko hänen kirjallisia kokeitaan liijaksi isän silmällä, – mutta minusta tuntuu, että hän kirjoittaa vielä hyviäkin kirjoja. Kunhan niin tapahtuisi!
Ajattelen tätä: eikö se ole omituista, että mies, joka on kohta 50 vuotta ollut sanomalehtimies, kirjoittanut tuhansia artikkeleita, viivanalusia, pakinoita ja aina yrittänyt tarkoituksella astua ihmisten yhteiskunnallisille liikavarpaille – kuitenkin saa olla vielä olemassa?
Sehän osoittaa juuri ihmisissä suurta jaloutta. He osaavat toki antaa anteeksi, vaikka eivät voikaan sulattaa sitä mitä mies on sanonut. Heistä on tuollainen mies rähisiä, ei muuta.
Mutta kun samainen mies 50-v. kautisen hikisen työn jälkeen pysähtyy ja katselee kaikkea mikä on tullut tehdyksi, joutuu hän melkein kauhistuksen valtaan syystä, että eteen asettuu kysymys: miksi et asettunut heti alussa kulkemaan myötä virtaan: kehumaan erinomaista yhteiskuntaa, ylistämään niitä joilla on valta, kysymään aina ensin, ennen kuin artikkeli syntyi, mitä siitä maksetaan? Se olisi ollut viisaampaa. Nyt voisit olla kunniatohtori, valkoisen ruusun ritari, ja hieno herra! Nyt sinulla on vain 5000–6000 artikkelia, kolmisen kymmentä kirjallista teosta – mutta ihmiset ovat sinuun niin kyllästyneet, että niitä ei enää osta kukaan – joka seuraa aikaansa. Ja lehtesi – jää pakinoissa ja paikallisuutisissa siinä määrin jälelle, ettei se enää tyydytä poliittisia ystäviäsikään. Artikkelit – jaa noh, nehän ovat aatteen mukaisia. Mutta kuka artikkeleita lukee! Naurettavaa. Aikana, jolloin hovinarrit ovat henkisinä ravintomestareina kansalle, tälle valtaan nousseelle kansalle yhtä tärkeitä ja välttämättömiä, kuin ennen kuninkaille ja hoviherroille. Nyt on sivistytty. Nar[r]i-runous on sivistyksen korkein huippu. Sieltä valitaan kansanedustajatkin – kilpaa pappien kanssa. Ne molemmat hallitsevat yhdessä, toiset järkeä, toiset omiatuntoja. Artikkeli, vakava artikkeli kuuluu muinaisuuteen. Kansa menee edellä.
Artikkelimestari voisi siirtyä pois kilpakentältä. Juoksija, potkupallon pelaaja, hevosajuri, ne ovat uudenajan mestareita – yhdessä kansantupa-narrien kanssa.
Miltäkö 50-vuotisen sanomalehtimiehen mielestä näyttää kaikki se mitä on tehty?
Hiton hyvältä. Narrien voitto näyttää sitä loistavammalta – mitä enempi ja kiukkuisemmin on niitä vastaan sotinut kynällä.
Ja juuri sen vuoksi, näyttääkin kansan sivistys niin korkealta ja armeliaan laupiaalta, että se antaa toki vielä elää tuollaisenkin, aina ihmisten liikavarpaita polkeneen sanomalehtimiehen, vaikkakin hänen yhteiskunnalliset syntinsä ovat veri ruskeat.
Ylistetty ollos suuri ja jalo, ilossa elävä yhteiskunta armossaan!
Kerttu lähti iloisena kesämatkalleen. Onnea lapselle!