Karjala-juhlassa olimme Kansallisteatterissa. Muuten hyvä, mutta Y. Koskelainen piti kovin kuivan puheen ilman pienintäkään tulikipinää. Ja helsinkiläiset eivät osanneet laulaa. ”Väinölän lapsia”. Mitenkäs he! Sekä: helsinkiläisiä johtavia piirejä ei ollut juhlassa ollenkaan. Paavo oli sill’ aikaa ollut täällä. Hän tuli pian uudestaan. Oli ilo häntä taas tavata, poikaani – kruunun repaleissa. On häpeä, ettei kruunu kykene laittamaan sinelleitä, enempää kuin muitakaan pukuja sotilaille riittävästi. Pojallani oli jalassa ikivanhat – lainahousut ja päällä lainasinelli! Lupasin että saa ostaa uuden sinellin ja housut. En ilkee häntä nähdä isänmaan palveluksessa. Nuori mieli synkistyy sellaisesta. Eikä tuo johdu muusta kuin huonosta järjestyksestä.
Vietämme ihanan rauhallisen illan asunnossani. On ihana omistaa vaimo jonka läsnä olo ei koskaan hermostuta, vaan joka aina muistuttaa rauhanenkeliä. Jumala siunatkoon häntä!