Kotona. – On tullut lunta, sulateltua muutaman päivän. Sen vaalikirjan nimeksi panen Talonpoika ja Suomen vapaus.
Adolf Prinkiltä tilasin tänään Fiia-vainajan haudalle kulmakivet, paksut nelikulmaiset, ylöspäin suippenevat, 4 kpl à 100 mk, sekä jalkakiven äitini haudalle samanlaisen kuin on isäni haudalla, täsmälleen saman kokoisen, à 100 mk. Samoista hinnoista on hänen toimitettava ne paikoilleen ja sitten hakattava reiät myös ristin jalkakiveen, kun saan ristin. – Nurmio on luvannut isänsä ja äitinsä hautojen puolesta kustantaa puolet haudan kulmakivistä.
Luen Lutherin Vuorisaarna-selitystä. Ja ajatellen pappia, joka esim. käyttää ajastaan 6 päivää politiikkaan ja vain 7:nnen paimenvirkaansa. Kyllä hänelle täytyy kuulua sana: Kirottu olkoon, joka Herran työn laiskasti tekee!”
Kaksi syntistä
[seur. liimattu, alkuaan eri muistiinpanoja]
Sovitus
Kristillinen siveysoppi amnestiasta.
Vapautettu kapinallinen, johtaja tulee pappinsa luo vapautettuna.
Pappi on politikoitsija ja körttiläinen. Hänen tulonsa ovat kapinan jälkeen kohonneet 200,000 mk. Häneltä ei ole riittänyt penniäkään jumalansanan levittämiseen yli velvollisuuden. Hän on vahva uskonmies.
Tuo kapinoitsija oli ollut myös uskossa kerran. Mutta sosialidemokratia mursi hänen aatteensa.
Nyt tuo hän papille syytöksen: Te opetitte minulle tuntem[aan] uskoa mutta ei elämää. Sitten tuli minulle elämä niin valtaavana vastaan. Minun uskoni horjui. Hän arvelee että hänen kävi samoin kuin kirkkoherrankin: hän himoitsi omaisuutta ja katsoi että rikkailta voisi ottaa ja sovelti siihen Jesuksen käskyn. Siis samoin, kun hän käsittää käyneen papille, joka kapinan johdosta sai 200,000 mkn tulot ja piti ne itse.
Hänellä oli köyhä perhe, vaimo uskovainen, puute on ollut huutava.
Nyt hän on kuullut, että khra vastustaa että hänelle on annettu amnestia, kun hän on ollut johtajia, muka. Vaarallinen. Mutta hän pitää taas kirkkoherraa johtajanaan.
Lopputulos:
Kirkkoh. itsetutkist: mistä ne olivat tulleet ja mihin menneet ne ylimäär. satatuhannet? Hän on nyt rikas. Ja mailma, puustelli, navetta – kaikki on niin rakasta. Kirkossa käy vähä ihmisiä. Missähän ne ovat? Hän ei pidä raamatunselityksiä. Selittää ettei hän jaksa. Mutta hän tuntee että se on valhetta. Missä ovat lampaat? 200,000 hän saa vuodessa, mutta lampaita ravitsee bolsheviki-agitaattori! Sanovat että hän saa myös hyvää palkkaa 1500 kk. Se tekee vain 18,000. No sellaiselle se riit[tää]. Mutta 200,000:- Herra Jumala, oliskohan sillä pitänyt palkata saarnaajia? – Mutta eiväthän talonpojatkaan! Ja ne ovat saaneet. Mutta sitte hän muistaa ettei niissä ole monia paljon saaneita. Hän koettaa kuitenkin sijoittua talonpoikain seläntaakse, kun nekin.
Tuo kapinallinen palaa yhä hänen mieleensä, sekä hänen vaimonsa joka on kristitty ja hänen lapsensa. Muistaa nähneensä niitä alastomina ja ajatelleensa kuinka Jumala rankaisee syntisiä. Ja suuttuneensa kun amnestian hallitus sellaisillekin.
Nyt se kävi. Sepä ihmeellistä miten hän kävi levottomaksi. Hoitaako hän laumaansa huonosti?
Hänen ympärillään on vain rikkaita, tuttunaan. Köyhät ovat vieraita. – – –
Mutta kapinoitsiassa syntyy samanlainen itse tutkistelu kuin papissa. Häntä painaa se, että hän suostui veritekoihin, murhiin aivan kuin luonnollisiin asioihin. Ihmisten murhaamiseen! Hän joka ennen ei tehnyt kissallekaan vääryyttä! Kuinkahan se oikein… Jumalan tahdon hän tajusi toisin kuin pappi. Mutta sehän on sivu asia. Hän ei ollut tehnyt yhtään murhaa, mutta hän tiesi että moni oli tehnyt kun hän ei ollut estänyt. Nyt alkoi vanha siveysoppi hätyyttää.
Loppu tulos: molemmat, pappi ja kapinoitsija eräänä kertana polvillaan Jumalan edessä, vain kahtena syntisenä, joita Jumalan rangaistus uhkaa. Palavat rukoukset; hikipisarat.
Tapausten elävöittämiseksi tapauksia luonnollisesta elämästä.
Ei mikään muu pelasta tätä kansaa kuin nöyrtyminen, erehdystensä tunteminen ja katuminen eri tahoilla, polvistuminen ijankaikkisen Jumalan edessä, sovitus.
Se pappi pitää olla rehellinen ihminen, mutta seura- ja poliittisten piirien yksipuoliseksi kasvattama.
Ja se kapinoitsija myös, rehti, kelpo mies, mutta samojen syiden ja vihdoin luonteen heikkouden hairahduttama.
He löytävät toisensa tuhlaajapoikina Jumalan edessä ja huomaavat vikansa.
Siis kaksi ihmistä, armonkerjääjiä, joilla ei ole mitään kerskattavaa Jlan edessä.
[liimattu osa päättyy]
Se alkaa siis muodostua vihdoinkin tosiasiaksi, että minä pääsen Helsingistä kotiin oikein vakinaisesti!
Tämä on niin todellista ja syvää sielun hyvinvointia; jota sen johdosta tunnen, etten mitään osaa siihen verrata.
Kun minussa samalla kuohuvat aivan kuin keväiset luonnonvoimat valmiina luovaan työhöni, tunnen sielussani samoja tunteita kuin nuorukainen, jonka sielussa elää kauan epämääräinen ja suuri ikävä tai aavistus, mutta se selvenee sitten, joko rakkautensa kohteen löytämiseen tahi suureen sankaritekoon.
Sehän saattaa olla että minun unelmani ovat jo vanhuksen iltakajastuksia. Mutta niin en itse usko, tunnen itseni hyvin nuoreksi tänään, enkä luulisi elinvoimieni vielä olevan lepotilaan käymässä.
Olenhan kauan haaveksinut vielä yhtä työkautta elämässäni: itseni tilittämisen, nöyryyden oppimisen, ihmisrakkauden toteuttamisen ja tällaisten aiheiden antamisen kirjallisten töiden tekemisen työkautta. Joskopa Jumalani minulle sen nyt lahjoittaakin!
Luen Foersterin Kasvatus ja itsekasvatus -teosta. Kuinka suurenmoinen se on! Kansan nuorisolle se vain on liian vaikea tajuinen, eikä oikein talonpoikaisiin oloihin soveltuva.
Minä iloitsen jo ennakolta tulevasta sanomalehtityöstä. Minä tahdon tehdä kaikkeni saadakseni sitten aikaan hyvän sanomalehden, joka ei hauku ihmisiä, ei esitä väärää moraalia vaan pyrkii antamaan lukijoilleen korkeita ihanteita.
Illalla kävimme maalaisliiton iltamassa. Siellä pyysivät M. Esko, E. M. Tarkanen, M. Huhtamäki ja Viljo Louko minut neuvotteluun ehdokkaaksi rupeamisesta. Luonnollisesti kieltäysin aivan jyrkästi ja perustelin myöskin kieltoni.
Pojat olivat vähän kuumeessa. Tarkkasta jota oli ehdokkaaksi ajateltu, pelotti ”nousukas” -arvostelu omalla kylällä sekä oma valmistumattomuutensa. Se oli vilpitöntä. He koettivat puhua minua ylitse mutta eihän se minulle mitään merkinnyt. Sanoin, että olen jo kauan ajatellut sitä, että lopettaessani lasken lestat Mikko Tarkkasen selkään, sillä luotan siihen että hänestä tulee kelvollinen kansanedustaja. Siihen asia jäi ja niin olen nyt vapaa.
Iltamassa puhuivat Tarkkanen ja Huhtamäki. Oli hauska kuulla miten oikea suunta heillä oli. Lapsiahan he ovat vielä, mutta kun suunta on oikea niin kyllä siitä hyvä tulee.