Kirkossa kuulemassa vaalipappia, Vahlstedtia. Ukkoraasu oli turhaan vaivautunut. Kävi sääliksi häntä. Kirkko harvinaisen täynnä väkeä.
Jos ”Jumalan asia” ja ihmisten sielunhoito riippuisi näistä ukoista, jotka kilpailevat keskenään pappisviroistamme, niin huonosti olisivat asiat.
Kirkas keväinen ilma.
Olen koko päivän ollut kotona, ja lukenut Raymondia. Jos tässä kirjassa on alkukin totta – sehän avaa näkymän mahtaviin maailmoihin, mullistaa koko tähän astisen kuolemankäsityksen. Minä olen asiaan todella kiintynyt.
Eilisen ikävyyden suhteen olen jo rauhottunut. Tulee aina muistaa, että jos ihmisten halut ja teot ovat pikkumaisia, niin tuhmaa on niistä suuttua. Emmehän viitsi suuttua pikku lastemmekaan pikkumaisista lapsellisuuksista. Juuri siinähän on itsekehityksen voitto, että tottuu arvioimaan ihmisten pikkumaisia tekoja ansion mukaan. Luulen että se on oikea menetelmä.
Sitä paitsi, mikäs minä olisin, jos pääsisin nyt lopulta ilman loukkauksia, kärsimyksiä ja kadehtimista?! Nehän ovat luontoperäisiä kasveja, jotka jokaiselle viljelijälle nousevat menestyksen maaperästä. Mutta niiden karkottaminen, sehän juuri on korkeampaa sielunviljelystä.