Minä voin pyytää anteeksi loukatulta kerjäläiseltä mutta en pauhaavalta ylimykseltä. Minulla on omituista nyt tietää, että maalaisliitto on sosialistien jälkeen Vaasanläänissäkin suurin suomalainen puolue. Ja eteläinen vaalipiiri: 3 ml. 2 sos. ja 2 monarkistia! Eikö se ole ihme tulos? Eikö se todista mihin maalaisliitto pystyy?
Se suuri tehtävä, mikä osalleni on langennut, kutsuisi minua nyt kirjalliseen työhön. Tämä suuri asia pitäisi saada selvitetyksi! Pitäisi saada maakysymys järjestetyksi! Sillä kaikki tässä maassa riippuu maakysymyksen järjestämisestä.
Kaikki! Sen kautta kaikki yhteiskunnalliset kysymykset selviävät. Mutta siihen pitäisi antautua jonkun.
Olenko jo vanha? Kuka antaa sydämensä sille asialle?
Tähän liittyy maatyöväen kysymys. Se on otettava ihmisten kysymyksenä, eikä kapitalismin kannattavaisuuskannalta.
Lapseni!
Sain kirjeet Allilta ja Kertulta. Alli on taasen innostuneessa puuhassa, vuokrata eräs kasvitarhatila Oulunkylästä. Vuokra 15,000 vuodessa. Tyttö on mielettömyyteen asti innostunut. Pyytää neuvoani. Jospa hitusenkin ymmärtäisin sellaista asiaa! Mutta minä en ymmärrä. Kirjoitan hänelle: Ostaisin mielelläni Kööpikän, antasin sen rintapeltoa niin monta tynnyrinalaa kun haluaa. Sitä voisin seurata. Se kokoaisi meidät tänne yhteen, – mutta hän ei tule näin Pohjoiseen.
Kun ymmärtäisin!
Kerttu taas tahtoi mennä harjottelijaksi. Ei pidä konttorityöstä. Tulisi kesäksi kotiin. Syksyllä sitten Lapuan maanviljelyslyseoon tai Lapualle.
Tämä kyllä sopii!
Suokoon Jla että myös Allin asia selveneisi.
Ja Paavo! Hän on tovereineen Lapualla toverivierailulla.
On merkillistä, miten raskaalta toisinaan tuntuu, kun nuoruus, reippaus ja elämänilo pakenevat kodista lasten kera – täällä ovat Mimmi ja Momma, kaksi keskenään riitelevää, toisiaan vihaavaa ja kadehtivaa olentoa. Joista kumpanenkin on hengenlahjoiltaan kotielämän raskas rasitus. Momma vanhuuttaan, Mimmi halpautumisen kautta tullut lapselliseksi. Jospa he olisivat vähemmän itsekkäitä!
Kuinka mielellämme teemme heidän hyväkseen minkä voimme, elätämme ja hoidamme. Mutta olla aina tässä valituksen, marmatuksen, tuollaisten ihmisten pikkumaisuuden piirittämänä – se tekee kodista vaivaistalon.
Ehkä tällä on joku kasvatuksellinen tarkoitus?
Mikä ilo onkaan, kun saamme joskus vaimoni kanssa keskenämme hieman vapautua.
Olkoon sanottuna: Juuri näiden hoidokkiemme vuoksi, täytyy meidän pitää kotimme näin pienenä. Ei voi ajatellakaan esim. karjataloutta, niin kauan kun he sekaantuvat joka-asiaan.
Tämän vuoksi on maatalous hommanikin jäänyt toteuttamatta. En voi vaimoani rasittaa enemmällä.
Ja toiselta puolen. Mikä pyhä velvollisuus meillä onkaan näitä kumpaakin kohtaan! Kestävyyttä ja rakkautta vain! Pelkään toiselta puolen, että kun he poistuvat jää vielä tyhjempää.