Sunnuntai 20p. Helmik.

Kotona. Verrattoman ihana ja kirkas. päiväpaisteinen pikku pakkanen. Puissa huurre kimaltelee miljoonine timantteineen. Paavo valokuvasi kotimme. Odotan tänne Harjua ja Loukosta. He tulivat. Harju piti esitelmän Arvi Logrenista.
He viipyivät yöjunaan asti. Ilta oli erinomaisen hauska. Täällä oli myöskin Adolf Koskinen vaimoneen.
Keskusteltiin m.m. taiteen käsittämättömistä muodoista. Minun ajatukseni on se, että samoin kuin uskonnoissa on vuosituhansia kauneuden, jumalallisen kirkkauden etsintää tapahtunut, samoin tapahtuu se taiteessa, yhteiskuntaelämässä, elämän käsittämisessä yleensä. Samoin kuin muotimaailmassa usein ”kummallisuuden” auktoriteetti laskee alleen luontoperäisen kauneudenvaiston ja taivuttaa ihmisen hyväksymään, jopa ihailemaan muotojaan, samoin uskonnoissa, taiteessa, yhteiskuntaelämässä y.m. Mutta yhdet muodot eivät voi kauan sitoa luontaista, kehitykseen pyrkivää vaistoa, joten ihminen aina etsii uutta ja sen kautta jumallalista olemisen tarkoitusta, sopusointua, selvyyttä.
Nyt parhaillaan murskaa europalainen sota Europassa kaiken vanhan kulttuurin. Mitä se on? Suurmyrsky ikuisuudessa, joka on syntynyt harhaanjohtaneiden kehitys-ilmiöi-den patoutumasta. Se kumoo suuren osan niitä harhakäsitteitä uskonnoissa, yhteiskuntaihanteissa ja taiteissa, jotka ovat aikansa eläneet ja joiden hävittäminen on jalompain elämänkäsitysten kehitysten edestä välttämätön.