’’Talonpoika”. Minun pitää joskus kirj. -kirja talonpojasta. Mikä hän on, tuo kaikkien pilk-kaama, ylenkatsoma kansallisuuksien ja ih-mi–syyden varastoaitta. Osoittaa sen arvot ja kal-leudet. Niin todellakin! Nythän on Kyntteli!
Kevät!
Ja vuosi sitten: kapina oli alullaan. Minä asuin Hytösellä, karkulaisena.
Kevät! Koska tulee minulle kevät joka lopettaa tämän poliittisen asevelvollisuuteni? Tuleeko se ennen kuin kuolemassa? Silloin se tulee varmaan. Mutta miksi en minä saisi aikaa koota itseäni?
Suomalaisessa Oopperassa kävin tänään. Kummallista! Se tuntui alussa kuin teirien kuhertelulle. Mutta se päättyi kuolemaan. Loppu oli kaunis ja vaikuttava. Kappaleen nimi oli Bohéme.
Se tuntuu ensin niin turhalta, ylöskatsottavalta tuo taiteilijaelämä. Mutta mitäs se on sen enempää esim. liike-elämä? Vaihtaa tavaroita ja koota pääomia! Mitä inhimillistä elämänarvoa sillä on!
Tänään oli esittelijäsihteeri Loimaranta.
Jääkäri-palkkiokysymyksessä olen pannut kaikkeni. Kun annoin ultimaatumiin, että me emme käsittele 1919 v. budjettia, ellei sitä järjestetä samalla, alkoi tepsiä. Ensin pu-hui minulle ministeri Erkko, selitin mitä tahdon. Hän lupasi esittää rahaministerille. Sitten tuli Ingman. Ensin mahdoton. Engl., muka, vaa-tisi siinä tapauksessa erottamaan jääkärit Suomen sotapalveluksesta saksalaisena joukkona! En hellittänyt. Meni. Soitti tunnin kuluttua – asetamme summan kolmeen koht[aan], eri nim[illä] budj. Hyvä! sanoin.