Minä en vielä käsitä onko minun joutumiseni hallitukseen kummallinen, paha sattuma, vai onko kohtalo sen järjestänyt. Minä kyllä näen, että tehtäväni laajakantoisuus, sosialisen elämän järjestämiseksi ja uudistamiseksi sieluni silmissä laajenee yhä. Mitään erinomaista uutuutta ei hallituksessa ole, kaikki virallisen jokapäiväistä! Minä näen tässä miten virallisesti hallitaan maata! Siihen ei, Jumala paratkoon, kykyä tarvita! Mutta jos ottaa hallituksen todella vakavasti, on hallitusmiehen astuttava kansan etunenään ja vietävä kehitystä eteenpäin. Nyt on hallitus saamaisillaan kolmannen luottamuslauseen. Pystymmekö hallitsemaan ja hoitamaan tämän voiton? Aijon huomenna valmistaa hallituksen jäsenille tästä lausuman, ehdottaen että otetaan tutkittavaksi kaikki mitkä ovat syyttömästi teloitetut, punaiset, niin kuin valkoisetkin, ja sitten harkitaan miten niiden omaisille korvataan, esim. leskille ja lapsille. Luulen että tämä rauhoittaisi. Kaatuneitten lesket ja lapset kai jo saavat?
Meidän on tehtävä jotain, että punaisista ja valkoisista tulisi yksi kansa.
[lehtileike ”Suomen lasten avustustoimikunta”.
Jos syyttömästi ammutuista saadaan selko ja heidän omaisilleen koetetaan hyvittää – silloin on rauhallisempaa, mahdollisempaa, antaa armahdus myöskin ampujille.
Ja tällä samalla tiellä, jos valtio pitäisi huolen leskistä ja orvoista, punaisista ja valkoisista, se sovittaisi.
Se veisi pohjan punaiselta kiihotukselta. Se toisi valtiollista rauhaa maahan.
Rakas Herra Jumala, salli minun löytää tie, keino tähän rauhaan!
Illalla olin muutamain tovereiden kanssa katsomassa ’’Setä Präsigiä’’. Todella on Lindfors mestari!