Sunnuntaina 7. Huhtik.

Jos poikani, ainoan poikani, on sota minulta vienyt, niin samalla on se vienyt minut. Minä en sitten enää elä. Sotaan ei saa viedä lapsia, vaan täysiä miehiä. Lapset ovat sodassa vain uhreja, joita vastaan ei saada mitään. He ovat runollisen erehdyksen uhreja.
Saksalaisten tulo – erehdys?
Tänään kertoo ’’Työmies’’ ’’Työ’’-lehden mukaan, että saksalaiseskaderiksi luultu laivue onkin vain valkokaartilaisten keräämää suomalaista laivuetta, ja että koko näytelmä on narripeliä.
Keitä täällä petetään?
Kävin Liakalla
ja sain vähän lohdutusta. He katselivat asemaa optimistisemmin.
Ilma
on tänään kaunis.
Työmiehen saksalaisista
antamat tiedot, tahi oikeammin peruutustiedot ovat aivan perättömiä. Se on syvä rikollisuuden suo, johon tuo joukko on vajonnut.
Venäläiset ja punaset.
Eilen oli venäläisestä automobilista jaettu julistuksia joissa ilmoitettiin että venäläiset matruusit ottavat osaa taisteluun valkoisia ja saksalaisia vastaan punaisten riveissä.
Myöhemmin taas jaettiin julistuksia joissa ilmoitettiin, että venäläiset pysyvät kokonaan puolueettomina tulevissa taisteluissa.
Valmiina ensi yönä
ovat saaneet käskyn olla suojeluskuntalaiset täällä.
Saksalaisia lentokoneita
lentelee tänään kauvoja aikoja kaupungin yläpuolella.
Punaisten ruumissaatto tänään.
Ruumiita oli 51. Saattajia: punakaartilaisia 798, saattoväkeä 1980, yhteensä 2778.
Hyvin puettua herrasväkeä.
On kummallista
odottaa saksalaisia vapauttajina.
Venäläisten lehtien tietoja
Tampereen valtaus. 3 p. tk. alkoi rynnäkkö Tamperetta vastaan. Rynnättiin etelästä, pohjoisesta ja idästä. Vallattiin itäinen (rautatie) puolinen osa kaupunkia. Saaliiksi joukko vetureita ja muutamia satoja vaunuja. – Seuraavana, 4 pnä ilmoitetaan valkoisten taholta Vaasasta Köpenhaminaan, että kaupunki on otettu rynnäköllä.
Saksan hallitus ilm. Venäjän hallitukselle, että elleivät venäläiset lakkaa lähettämästä apua Suomen punakaartille, tulee Saksa miehittämään Narvasta käsin Pietarin.
Venäläiset lehdet kirjoittavat
että Saksa uhkaa Suomesta käsin Suomen itsenäisyyttä ja Pietaria.
Englannin konsulit Suomesta
ovat menneet Pietariin peläten saksalaisten Suomeen tuloa.
Saksalaiset Hangossa.
Venäjän lehdet julkaisevat virallisen saksalaisen tiedonannon, että Saksalaiset ovat laskeneet joukkoja Hankoniemeen.
Punakaartilais-salaliitto Hangossa
Venäläiset luovuttivat Hangosta Saksalaisille trallaajia. Sen jälkeen keksittiin punakaartilais-salaliitto joka suunnitteli näiden laivojen räjäyttämistä. Saksalaiset ampuivat 3 punaista.
Venäläisten lehtien ja Työmiehen tied.
Kun vertailee tämän päivän Työmiehen ja eilen iltaisten venäläisten lehtien tietoja saksalaisten liikkeistä Suomen rannikolla, hämmästyttää taas kerran tuo rajaton epärehellisyys Työmiehessä. Se kieltää vieläkin saksalaisten maalleastumisen ja uhan, siten vielä narraten ihmisiä kamalaan, valheen pohjalla liikkuvaan kapinaan, jolla ei ole mitään voiton mahdollisuuksia.
Manner on puheessaan
eilen vakuuttanut, ettei Tampereen ei edes Helsingin menetys tiedä taistelun päättymistä. He vetäytyvät Venäjälle, kokoavat siellä armeijan ja tulevat valloittamaan Suomen.