Tapaninp. 26. Jouluk.

Oikea tyypillisen herttainen joulu-ilma aamulla. Idän ranta ruskottaa, taivas on tumman harmaa ja raskas, kylmyys 7 astetta, hieman käy tuuli. Olemme kaikin terveitä. Minä tunnen itseni täällä kotona terveemmäksi kuin koko syksynä Helsingissä.
Luen Renanin ”Lapsuuden ja nuoruuden muistoja.” Niin, suuretkin ovat olleet lapsia ja nuoria ja panneet paperillekin ajatuksia jotka eivät pidä kutiaan muuta kuin niin kauan kun huomaavat erehtyneensä.
Sain Lausannesta, kansainväliseltä kieltolakiliitolta pyynnön kirjoittaa alle eräs Espanjan kuninkaalle Islannin ja Norjan viinikauppaa koskeva vetoomus, Espanja kun aikoo vastustaa näiden maiden kieltolakivapautta. Tietysti yhdyn siihen.
Allin tuoma hyasintti tuoksuu pöydälläni. Miten ihanaan kukkaan luonto putkahtelee kun sitä hieman ihminen avustaa. Mutta ihminen, kuinka paljo enempi hän raiskaa ja hävittää kuin auttaa luonnon kukintaa! Niin kai elämä maapallolla muodostuukin, että vasta sitten, kun ihminen tuntee olevansa luomisen välikappale, elämän uusien, luonnosta syntyvien ilmiöiden kätilö, vasta silloin hän lakkaa elämän ja luonnon raiskaamisen. Sillä hän herää vasta silloin suureen tehtäväänsä, tulee täysi-ikäiseksi.
Se pitäisi käydä laatuun! Luoda teos tästä kulttuuri-ihmisen korpivaelluksesta, joka alkoi silloin kun suursota syttyi, kaikki luodut ja rakennetut Babelin torniarvot sortuivat. Ihmiskunnan valtasi hulluuden puuska, yhteiskunnallinen kuumesairauden tila. Hermoston oli laittanut epäkuntoon materialismi, sieluelämän sisäisten tulten sammuminen, ulkokuoren jäähtyminen, elämän muodostuessa jääkukkien rakennelmaksi: kultaisen vasikan palveleminen.
Se oli ja on: bolshevismia elämän kaikissa oloissa ja tiloissa, perheissä, kouluissa, kirkossa, yhteiskunnassa. Kaikissa kansanluokissa, tieteessä, taiteessa.
Tästä pitäisi kyetä luomaan erinomainen teos – kun vain saisi aikaa kuukauden.
Saimme hauskoja päivällisvieraita. Väinö Vuorenmaa Maalahdelta emäntineen, matkalla Ilmajoelle poikkesivat meille. Olivat sitten kanssamme iltamassa.
Iltamassa en ole nuorisoseurallamme ollut pitkään aikaan. Puhuin samasta aiheesta kuin Ilmajoella (siv. 103).
Elämä täällä tuntuu niin rauhottavalta ja tekee terveeksi.
Harju soitti Ilkalle tulleita yksityistietoja Helsingistä: Karjalaiset alkaneet jouluaattona hyökkäyksen Porajärvellä ja Repolassa ja ryssät lyöty perinpohjin. Muona- ja ammusvarat, kuularuiskut jy. m. vallattu.
Kauhavan kirkko eilen palanut.