Vaasassa. Ilma on lauhtunut 5 asteiseksi. Sanomalehdissä alkaa olla niin paljo asioita etten oikein jaksa niitä seurata. On mahdotonta kiinnittää mieltänsä kaikkeen tuollaiseen. Niin mielelläni jo jättäisin politiikan ja kirjoitaisin rauhallisemmista asioista. Mutta ”työmies” ei saa töitään valita. Saanenko minä koskaan? Kotiin palattuani lähti Kerttumme. Jumala hänelle lahjoittakoon unen kalliin lahjan!
Suorastaan alkaa eduskunnassa ja eräissä sanomalehdissä käytetty poliittinen taistelutapa hävettää. Ingmanin hyökkäys Vuolijokea vastaan ja sitä seuranneet U.S:n pakinat, – uh! On omituista, miksi juuri äärioikeistosuomalaisuus on ja pysyy aina niin raakana. Ei sosialidemokraatitkaan näin tee. Aina Lehteri-Jussista [K. N. Rantakari] tähän päivään asti on heidän menettelytapansa muuttumaton. Kuinka eivät ne sivisty ja viisastu?
Soitin juuri Leinoselle Ylihärmään tervehtiäkseni. Hän on nyt saanut radion, oikein hyvän. Pakinoimme kaikenlaista. Hän kiirehtii minua kirj. muistelmiani. Mutta tuskinpa minä sitä teen koskaan. Minun on vaikea kirjoittaa itsestäni, vielä vaikeampi politiikasta, – en ihmisistä, jos olen pakoitettu asettamaan heitä huonoon valoon.
Mutta Ingmania minä ihmettelen. Miten hän viitsii, jumaluusopin tohtorina niin koko sielustaan antautua poliittiseen persoonataisteluun.