Tiist. 17. Toukok.

Helsinki. Paavo vastassa asemalla. Hospitsiin.Ml. Keskushallinnon kokous. Hyväksyttiin vaaliohjelmaksi hyvä kieltolaki- ja raittiusponsi.
Kallio oli nyt kirjoittanut vaalijulistuksen uudestaan. Siitä se muokattiin.
Kallio ilmoitti että Ryti ”tahtoo” häntä Suomen Pankin johtajaksi, kolmanneksi. Kysyi mieltämme. Lausunnossani asetuin vastustamaan. Näen tässä kutsussa vehkeitä. Kallio ei ole siihen taisteluun riittävän voimakas. Taas tullaan sanomaan: Ryti johtaa häntä, samoin kuin hallituksessa sanottiin aikoinaan ja myöhemmin: Ingman johtaa häntä.
Minä pidän että maalaisliitto joutuu näiden ”pääjohtajien” vuoksi vaikeuksiin. Sanoin, että jos sinne mies on menevä, menköön Reinikka. Luulen että hän olisi voimakkaampi, eikä hän ole niin keskeinen henkilö kuin Kallio, joten olisi puolueellekin keveämpi. Ainakin ryhmän mieltä on tästä kysyttävä.
Heikkinen P. V., Niukkanen, Helojärvi ja Matilainen kannattivat Kallion menoa, vain Vesterinen yhtyi minuun.
Mutta, tässä on vielä se, että ryhmä on antanut tähän toimeen puoltolauseensa Reinikalle, eikä Kalliolle. Nyt K. tietää tämän, mutta kun häneltä kysytään, on hän taas valmis menemään! Toisen edellä. Aivan samoin kuin Svinhufvudin hallitukseen, johon ryhmä valitsi Luopajärven mutta – Kallio sinne meni!
Se on tämä, joka luo varjoa asiaan. Ja se huomataan. Toiset puolueetkin sen huomaavat. Mutta ne tahtovat häntä käyttää – mukautuvaisuussyistä.
Maalaisliitto tarvitsisi häntä omiin tehtäviinsä. Mutta näin hän luisuu käsistä.
Ja mies olisi sellainen, jota todella kunnioitan!