Vaasaan. Tänään sain Oskari Lahdensuolta hävyttömän haukkumakirjeen siitä etten ollut laittanut hänen erästä korkoasiaa koskevaa sepustusta painokuntoon ja lehteen. Hän sanoo, että minä alan vanhentua. Joka kyllä on totta. Mutta sitten lisää kysyen, olenko vaasalaisten vaikutuksen alla, sekä meneekö aikani niin kirjallisiin töihin, etten ehdi kunnolla hoitaa Ilkkaa. Siihen tapaan! Hra Jla! Minuako syytetään tehtäväni laimiinlyömisestä! Minua Ilkan toimittajana! Minua joka uhraan nyt jo kolmatta vuosikymmentä elämäni tälle lehdelle ja sen aatteille. Noh. Perussyynä onkin – aatteet. Nuo ihmiset tahtoisivat antaa Ilkalle ryyppyvapautta, keinotteluvapautta ja erinomaisten persoonien kohottamista tarkoittavan luonteen. Niin tässäkin tapauksessa. Esitin kirjeen Ilkan hallinnolle. Jos halutaan, olen paikalla valmis etsimään uutta työpaikkaa!
Niin, sellaista on yhteiskunnan palveleminen. Ei koskaan saa olla varma asemastaan. Luulen kuitenkin ettei Ilkan hallinto vielä halua minusta päästä. Sen koettelen. En toki yhden miehen ajamana lähde! En jätä elämäntyötäni vielä tämän luontoisen sivustahyökkäyksen vuoksi. Se olisi pelkuruutta. Mutta – nuori apulainen minun tulee saada. Mistä. Pitääkö toteuttaa poikani unelma – päästä mukaan? En voisi häntä toistaseksi uhrata niin vaikealuontoiseen ja epäkiitolliseen elämäntehtävään.