Kotona. Olen alottanut novellisarjani Ilkkaa varten. Syntyi ”Sairaanhoitajatar.” Koetan nostaa lehteä noiden onnettomain pakinain alhosta, mihin maan sanomalehdistö on eksynyt. Koetamme saada alkuperäistä ja suomennosta ja ruveta uudelleen totuttamaan parempaan henkiseen ruokaan. Soitin Hollolle. Hän ei olekaan tehnyt töitä välipäivinä. Se oli iloista kuulla. Niinpä oli hän myös hyvällä tuulella. Häntä oltiin hakemassa emäntineen Palssiin. Hyvä. Se on hienosti tehty Jaakolta. Kutsuin heitä meille, tulevat jonain muuna iltana. Ja me menemme sinne.
Aadolf Koskisen kanssa nauroimme puhelimessa – kun ei ollut koko pyhinä tavattu. He tulevat tänä iltana.
Mutta miksi ei Paavo kirjoita? Kummallista. Ainakin huomenna hänen jo täytyy kirjoittaa.
Kerttu on nykyään niin iloinen ja reipas, hän nukkuu hyvin, hiihtelee, tekee työtä ja syö. Ilmeisesti hän siis paranee monivuotisesta hermostotaudistaan, joka on ilmennyt unettomuutena ja synkkämielisyytenä.
Hän tahtoisi ehdottomasti hakea paikkaa. En salli. Olkoon nyt vuoden kotona ja tulkoon terveeksi. Kun nyt on hyvään alkuun päästy, jatketaan.
Illalla oli vieraita. Aadolf ja Aaron Koskinen vaimoineen, opettaja Isojärvi ja neiti Miettinen. – Isojärvi näyttää olevan kauhean vanhoillisuuden läpitunkema ja hyvin yksinkertainen.
Muuten, koko illan oli hauskaa.