Vaasassa. Olen kirjoittanut lehteen 10 vuotta takaperin suoritetusta kuninkaan vaalista ja sen yhteydessä sattuneista tapauksista. Ja muistellut noita aikoja. Oli se merkillistä että minulle tuli niin keskeinen asema hallitusmuoto- ja kuninkaan vaalitaisteluissa. Varmaa on, että jos minä en pysynyt niin jyrkkänä, maalaisliiton miehissä oli monta jotka olisivat taipuneet painostukseen jo kesällä. Ja niin täpärällä oli toisen monarkistisen hallitusmuodon laiksi tulo, että jos olisi ollut 1 ääni vähemmän vastustajilla, emme olisi voineet sen voimaantuloa estää. Minun asemani oli muodostunut niin keskeiseksi, että pidettiin koko tasavaltalaisen rintaman johtajana sen jälkeen kun professori Ståhlberg, oman puolueryhmänsä hylkäämänä ja pettämänä, oli eronnut eduskunnasta.
Ne olivat suurten ristiriitojen ja suurten taisteluiden aikoja. Nyt olen niistä kaukana syrjässä, eikä näiden asiain yhteydessä minua kukaan muista. Enkä sitä kaipaakaan. Niin aina käy. Poissaoleva unhoitetaan ja kun hetkinen aikaa kuluu, astuvat toiset etualalle. Sen entisen mahdolliset ansiotkin unohdetaan. Kuinka iloinen olen, että olen päässyt syrjään ja saan nauttia vaatimattomana kylänmiehenä rauhaa siitä kilpailusta mikä polttaa miesten jalkoja, nytkin valtiollisella ja taloudellisella näyttämöllä. Mikä onnettomuus onkaan niillä ihmisillä, jotka joutuvat julkisessa elämässä tekemään niin paljon ”palkan toivoss’ ja suosion.” Se on onneton ihmisharha jota vain hyvin harvat voivat välttää.
– –
Kävin katsomassa ystävääni Holloa Vaasan kunnallissairaalassa. Ja ilokseni sain sen vaikutelman että hän paranee.
Iltapäivällä satoi runsaasti vetistä lumiräntää.