Kävin kaupungissa. Ilkalla on tammikuu ollut paras ilmoituskuukausi kuin milloinkaan ennen. Tilaajamäärä on vain noin 800 pienempi kuin edellisvuotena. Se on hyvä tulos. Olen pelännyt pahempaa alaspäin menoa rahankiristymisen ja hinnan nousun vuoksi.Tapasin Allia ja Paavoa.
Illalla olivat rovastilaiset meillä. Kun Momma ja vihdoin Mimmi tulivat sisään, kuiskasi rovasti Pohjonen: ’’Mutta täällähän on oikein Beteshda.’’
Hm.
Kyllä ne nyt ovatkin molemmat niin huonoja, ja avuttomia että vain me sen tunnemme.
Tämä kohtalo on tehnyt kotimme tyypilliseksi vanhain sairasten kodiksi, jossa riutuva elämä ja kuoleman odotus on lakkaamatta silmissä. Se on varmaan Annikalle ja minulle hyödyksi myös. Se opettaa meille pehmeällä kädellä rakkauden psykologiaa myöskin tältä kannalta. Moni, joka ei saa tällaista koulua, menettää elämänsä jalostavimman mahdollisuuden.
Rovastin kanssa jouduimme puhumaan yhteiskunnallisista kysymyksistä. Hämmästyin. Hän on niin tietämätön, etten pitkään aikaan ole ketään sellaista tavannut. Maalaisliitosta hän vain tiesi, että me vastustamme suojeluskuntia, olemme aina yhteistoiminnassa punaisten kanssa, sekä että minä olen materialistisessa mielessä nostattanut talonpoikia. Selitin vain vähän. Tarjosin hänelle kirjani ’’Maalaispolitiikkaa’’ josta hän näkisi mitä maalaisliitto tarkoittaa. Vastasi: ’’Minä en ehdi lukea, ei tule luetuksi.’’ Sanoin: ’’Pitää lukea. Kun rovasti on kokonaan maalaisliittolaisessa ympäristössä, täytyy tutustua näiden ihmisten yhteiskunnallisiin mielipiteisiin.’’ ’’Niin, nooh, mutta mitenkäs se kokoomuspuolue vastustaa talonpoikain asioita?’’ En tahtonut ruveta vastaamaan. Hän sanoi: ’’Olen talonp. poika, tunnen heidän elämänsä”. Sanoin: ’’Siitä on niin pitkä aika, puoli vuosisataa, kun olit talonpoikaa lähellä. Sen jälkeen olet unohtanut. Olot ovat muuttuneet. Rovasti ei tunne nykyistä talonpoikaiselämää eikä sen ahdistuksia.”
Lähtiessä annoin kuitenkin hänelle tuon kirjan.