Tiistaina 12 Maalisk.

Suomen hallitus ja Saksan apu. Eilen oli tullut seuraava: Suomen hallitus on Saksan Ahvenanmaan retkikunnan johdosta Ruotsin sanomalehdissä julkaissut seuraavan tiedonannon: Saksalaisten maihin nousu Ahvenanmaalla samoin kuin heidän liikkeensä mantereellakin tapahtunut Suomen hallituksen myötävaikutuksella. Suomen tasavallan joukkojen ylipäällikkö on ilmoittanut hallitukselle, että me sitten kun olemme saanet aseita olisimme voineet omin voimin suorittaa loppuun taistelun ryssiä ja punakaartilaisia vastaan, mutta ne Etelä-Suomessa tehdyt lukuisat verityöt, elintarvepula, kuin myöskin päivittäin Venäjältä saapuvat bolsevikkijoukot aiheuttivat hallituksen, ottaen huomioon maan menestyksen, kääntymään toimintatarmoisen ystävän puoleen. Niissä rauhanehdoissa, jotka Saksa asetti Venäjälle, on myöskin määrätty, että venäläiset joukot ja bolsevikit on poistettava Suomesta. Tätä tyhjentämistä tahtoo Saksa valvoa, nojautuen Suomeen lähettämiinsä joukkoihin. Saksa ei salli, että venäläiset sotamiehet siviilipukuun puettuina taistelevat Suomessa, sekä avustamalla punaisia rosvojoukkoja todellisuudessa kiertävät Saksan asettamia rauhanehtoja.
Saksan lähettiläs Suomessa
Vapaaherra von Brück matkusti 11/III Berlinistä Suomeen.
Nuorsuomalaisten puuhia
Nuorsuomalaiset puuhaavat jo innokkaasti affääriensä järjestämistä sodan jälkeen. Niillä on kokouksia joka päivä. Periaatteena on, että yksityiselle yritteliäisyydelle pitää antaa nyt täysi vapaus, sekä valtionkin sitä edistää.
Tässä ovat tietysti gulashit ja ne, jotka heidän esimerkistään innostuneina aikovat vastedes rikastua, päätekijöinä. M. m. puuhataan kipinälennätinlaitosta jo yksityisaffääriksi.
Silloin kuin toiset vuodattavat verensä vapauden puolesta, toiset istuvat vangittuina ja toiset pakolaisina ja takaa-ajettuina piilottelevat, silloin nämä hyenat jo suunnittelevat uusia ansiomarkkinoita. Mutta se on niin – nuorsuomalaista sellaisena, minä tuo liike nyt esiintyy.
Rouva Maissi Erkko on vangittu.
Miina Sillanpää on vangittu. Syy: Jonkun Elannon kahvilan 32 palvelijatarta olivat tehneet kirjallisen ilmiannon emännöitsiänsä porvarillisuudesta, aiheuttaen vangitsemisen. Miina Sillanpää on kahvilain tarkastaja. Hän pani toimeen tutkintokokouksen, mistä ilmianto oli johtunut. Kokouksen kestäessä hänet vangittiin.
Viime yönä ilotulitusta ja ammuntaa laivastossa Venäjän vallankumouksen vuosipäivänä.
Ammuntaa kaupungilla. Punaiset ja anarkistit jahtasivat toisiaan sähkötehtaan luona.
Neiti L:n ja toverinsa hätä.
Useina öinä tarkastuksia heidän kodissaan. Eräänä iltana pakenivat jonkun tuttavansa rouvan luo. Rouva otti vastaan mielihyvällä. Mutta kun herra, joku Carlsson, palvellut leipäkonttorilla, tuli kotiin, ei hän mitenkään sallinut tyttöraukkain olla heillä, koska pelkäsi, että jos heidät tavataan hänen luotaan, joutuu hän vaikeuksiin. Parhaillaan ammuttiin viereisellä kadulla hirveästi, mutta herra C. ajoi tytöt kadulle ja pakeni itse kylpyhuoneeseen. Hän puollustelihe: ’’Tällaisena aikana ei kukaan voi ajatella muuta kuin itseään.’’
Kuulasateessa tytöt juoksivat kadun yli – onnistuivat. Töölössä löytää parempia ihmisiä.
18 punakaartilaista asetarkastuksella oli ollut viime yönäkin erään nti P:n luona.
Sosialistinaisten silkkistä hienoutta leipäkonttorissa kaikki ihmettelevät. He ovat paljon hienompia kuin ennen porvarilliset.
Saksalaiset maihin nousseet Naantalissa, Tvärminnessä ja Lappviikissa, mutta sieltä palanneet takaisin laivoihin.