Tiistaina 15. Huhtik.

Jäin kaupunkiin vielä täksi päiväksi sen johdosta, että tänään pitäisi kokoontua hallitukseen aiottujen henkilöiden tuumimaan yhteisestä ohjelmasta. Kokoonnuttiin. Ministeri K. Castrén ilmoitti kokoonnutun keskustelemaan olisiko yhteinen pohja löydettävissä.
Ramsaylle on tärkeä tietää mille kannalle asetutaan ruotsalaisten kielipykälien suhteen. Tahtoisi, että ohjelmassa olisi luvattava toteuttaa ruotsalaisten vaatimukset.
Kallio ilmoitti maalaisliittolaisten määritellyn kantansa kielilaissa viime valtiopäivillä. Sellaiseen säädökseen suostutaan. Läänin rajoihin ei. Asianhan ratkaisee eduskunta.
Ehrnroth mainitsi viime päivinä jaetun luonnoksen hallitusmuotomietinnöksi, jonka ovat tehneet Alkio, Ståhlberg ja Nevanlinna. Jos se hyväksytään, on sovinto mahdollinen.
Alkio ilmoitti olevansa poikkeavalla kannalla mietinnöstä kielipykäliin nähden.
Keskustelussa tultiin lopulta siihen, että Ramsay halusi ohjelmassa sanottavan että hallitus tulee harrastamaan sitä, ettei minkäänlaista kielisortoa tule tapahtumaan johon me mielihyvällä yhdyimme.
Ohjelmasta keskusteltaessa esitin kirjoittamani kappaleen maalaisliittolaisten erikoisehdotuksena ohjelmaan. Se ei herättänyt mitään vastustusta, päin vastoin tunnustettiin sen oikeutus.
Ehrnroth halusi vain sen johdosta lisätä myöskin kaupasta ja teollisuudesta, samoin Ramsay. Selitin, että minun ajatukseni olikin ollut että siitä on myös sanottava, mutta olin jättänyt sen osan laatimisen niiden asiaksi jotka niitä asioita harrastavat. Olin sitä mieltä, että kaupan ja teollisuuden elvyttäminen on välttämätön.
Ohjelmasta muuten sovittiin verrattain hyvin.
Henkilökysymys tuotti suurempia vai-keuk-sia. Oikeusministerin paikalle ei tahdottu löytää miestä. Ulkoministerin paikalle olisivat Ehrnroth ja Pääministeri tahtoneet toistaiseksi Enckellin mutta me ja Vennola sitä jyrkästi vastustimme. Sitten asetettiin siihen Holsti, vt:nä Ehrnroth.
En päässyt lähtemään iltajunassa.
Keskustelut jatkuivat. Oikeusministeriehdokkaat olivat kaikki kieltäytyneet.
Nyt ehdotettiin että siihen tulisi joku kokoomuksesta, joka ei ole ollenkaan julkisesti politiikassa esiintynyt. Vastustimme. Kun samalla kuultiin, että M. Lavonius oli epäröivällä kannalla tulonsa suhteen ja hänen sijaansa ajateltiin insinööri Lampénia jonka poliittista kantaa ei tunnettu muuta kuin jyrkkänä suomenmielisenä, tultiin siihen, että jos Lampén on kokoomukselainen ja hän tulee kulkulaitoksen päälliköksi, täytyy oikeustoimituskunnan päällikkö ehdottomasti olla radikaali tasavaltalainen. Me vaadimme, että Ritavuoren on tultava ja edistysmielisten uhrattava eduskuntaryhmästä hänet.
Tämä sovittiin ja erottiin.