Hbl. ja S.S:tti tietävät että hallituslista on seuraava: Pääministeri Lavonius.
Ulkoministeri Holsti.
Sosialiministeri Mantere.
Rahaministeri Vennola.
Oikeusminist. von Hellens.
Sotaministeri Jalander
Opetusministeri Ingman
Kulkulaitos Jalander
Kauppaminist. Holma
Maatalousm. Kallio
Maatal. apulainen Hahl.
Sisäministeri Relander.
Jos ministeristö tulee tällainen, tulee se liikkumaan puhtaasti teollisuuden suosimisen merkeissä. Heikko maatalouden edustus ei takaa muuta kuin vaisun äänen tälle puolelle asiassa.
Minua hämmästyttää jos Kallio on taas ollut niin heikko että on antanut perään. Hän oli luonani Hgin asemalla kun läksin. Siinä hän sanoi, että häntä oli pyydetty maatalousministeriksi, mutta ei puhunut menostaan mitään.
Sanoin hänelle eräitä presidentin moitteita, mutta en sitä, että presidentti moitti häntä heikoksi. Sama moite oli maataloushallituksella. Sillä ne olivat, Nylander, P. V. Hsen kautta, lähettänyt ryhmälle pyynnön että koettaisimme vaikuttaa Pehkosen pysymisen paikallaan, koska välttämättä tarvitaisiin niin tarmokas mies Lavoniuksen teollisuustarmoa vastaan. Rivien välistä sai lukea että he pelkäsivät Kallion tuloa ministeriksi hänen heikkoutensa vuoksi. Ja vihdoin: sen jälkeen, millä tavalla ryhmä kohteli ja moitti häntä hänen viime kertaa ollessa maatalousministerinä (Raatikainen, J. A. Hnen, karjalaiset j.nep.). Pelkään että kun nyt teollisuus- ja maatalouskamppailu alkaa tulla päiväjärjestykseen, hän ei kykene tietojen ja luonteen lujuuden puutteessa edustamaan meitä niin kuin Pehkonen. Sitä paitsi heillä on Hahlin kanssa välit sekasin.
Vihdoin, sosialiministeriö on viety meiltä edistysmielisille. Se merkitsee kaupunkilaisen asutuspolitiikan voimistuttamista.
Maalaisliitto ei ole ollut näin heikosti edustettuna sitten kuin Tokoin hallituksessa. Meille on annettu kolme paikkaa tarkoituksella heikontaa politiikkaamme.
Mutta jos tästä hallitus tulee, sitä ei tarvitse meidän kaataa. Sen kaatavat ruotsalaiset yhdessä sosialistien kanssa.
Myönnettävä kuitenkin on, että jos lippu olisi meillä, mekin olisimme vaatineet 5 edustajaa.
Niin kauan kuin maalaisliittolaisilla ei ole ratkaisevaa sananvaltaa hallituksessa ei myöskään voida toivoa ryhmältä ehdotonta kannatusta.
– – –
Muuten on se merkillinen tuo valtaan pääsemisen ja hallitsemisen halu. Niin kauan kun sillä on olojen muuttamisen, hallitustavan muuttamisen, parantamisen, uudistamisen tarkoitus, se on siveellisesti oikein. Mutta kun ihmiset menevät hallitukseen aikomattakaan mitään uudistaa, ainoastaan turvautuen taitoonsa luovia parlamentin salakarien ohitse farisealaisina ja tekopyhinä, se on jo lankeemusilmiö. He ovat jo samalla asteella kuin ’’kuningas Jumalan armosta’’ – pelkkiä taikauskon lumoissa liikkuvia näyttelijöitä. Parlamentti nauraa, haukkuu, taputtaa käsiä toisella sivustalla, viheltää toisella. Ja poliittisesti langenneet marionetit lukevat taputtajain ja viheltäjäin lukumäärän. Jos taputtajia on yhtä useampi, he hymyilevät kiitollisesti, istuvat paikalleen ja hallitsevat.
Se ei ole ihmisarvoista. Tällainen parlamenttarismi vie kurjaan narripeliin joka alentaa valtion kyvykkäimpiä miehiä.
Pitäisi toki vaatia epäluottamuslauseen varmistamiseksi joku 2/3 enemmistö – taikka, ettei hallitus yritäkään omaa politiikkaa noudattaa.
On jo risti olla enää edustajana, – hallitusmiehenä olla nyt vallitsevien käsitteiden aikana, se olisi kiikkumista hirsipuussa.
Jlan kiitos jo luonteeni tekee minut muiden silmissä muodottomaksi hallitukseen. Jos olisin vähemmän oppositsioni-mies, minut kidutetaisiin, kuoletetaisiin ja haudataisiin hallituksen tomupiiloihin, palvelemaan kunnianhimon ja taantumuksen sekä – vastustajaimme tonttuja. Minä hymyilisin ristit rinnalla siellä, missä istuvat maalaisliittoaatteiden pilkkaajat.
Hyi hitto!
Mutta näen ajan lähenevän, kesän, jolloin taas lähden yhteiskunnalliseen heräätystyöhön. Siinä pysyy sentään tuoreena, ei tarvitse teeskennellä, eikä narrata itseään ’’ylhäisyyden’’ kadottavalla hunajanpisaralla, enempää kuin muullakaan vallanhimon tyydytyksellä. Saa pysyä reippaassa oppositsionissa.
Ja se sittenkin on elämää.
Se on vain suorastaan katkeraa, jos ystäväni Kallio menee hallitukseen juuri nyt. Me olisimme tarvinneet häntä ryhmään. Meidän olisi pitänyt saada totuttaa häntä kanssamme tasa-arvoiseksi – nyt pitkästä ajasta. Oltuaan nyt 3 vuotta ’’ylhäällä’’, pelkään että hän vieraantuu meistä liiaksi. Vaarallisia merkkejä on olemassa. Minulle jo tänään sanoi joku: Hblin Observer sanoo. ’’Kallio napautti vasaran pöytään viimeisen kerran. Ruotsalaiset eivät toista kertaa salli tulla ruotsia taitamattoman puhemieheksi: He äänestävät sosialistia.’’
Huomauttajani arveli: ehkä Kallio on ottanut tämän huomioonsa. Väitin heti vastaan. Kallio ei ole sellainen. Hän ei saa olla!
Mutta miksi hän lupasi maatalousministeriksi, kun presidentti ylänkatsoi meidän, sos. ja kokoomuksen kannatuksen hänelle, tulla pääministeriksi?
Presidentille lähetin tänään Pohjanheimon puolustuspaperit, häntä kuin ruotsalaiset ahdistavat. Saa nähdä auttaako.
Kaila valittaa tänään tullessa kirjeessä ’’Karjalan Maan’’ suht. suojeluskuntiin ja pyytää toimenpidettäni. Mutta syy on Joensuun suojeluskunnan johdossa. Juopottelevat. ’’Karjalan maa’’ on oikeassa.
Rovasti Pohjonen tuli tänään, pyynnöstä, äitini luo. Vanhus näyttää alkavan väsyä.
Olin kuulemassa juhlatoimitusta. Kuinka toisenlainen kun eräällä edelliskerralla eräs toinen pappi sen toimitti. Rakkautta ja hellyyttä. Hän osaa lohduttaa vanhaa, avutonta sielua. Olen iloinen että sain olla mukana. Anni oli myös. Mekin saimme siitä sielun ylennystä.
Lavoniuksen ministerilistaa, ilm[oitti] uutistoimisto, on kohdannut erinäiset vaikeudet. Toivoisin siitä hartaasti tulevan totta, mutta sillä ehdolla, että Kallio jää pois. Hänen pitäisi säästyä maalaisliittolaisen ministeristön puheenjohtajaksi.
– – –
Kun minä vain nyt jo pian voisin katkoa politiikkaan, valtiopäiville ja Helsinkiin sitovat kahleeni! Silloin ryhtyisin hedelmällisempään kirjalliseen työhön kaikista ulkonaisista esteistä riippumattomana miehenä. Tuntisin kuohuvani luomisen ilosta. Mutta – se aika tulee. Tunnen selvästi että kohtalo sitä minulle valmistaa.
– – –
Mikä ajan rappeutuneisuuden esimerkki, mikä hengen kapinoimattomuuden lattea todistus kirjailijasta, jolle tavalliset poroporvarit laittavat valtion eläkkeen! Ja siihen onnettomuuteen, nöyryyttävään vaivaisen tilaan pyrkivät nykyään kaikki Suomen kirjailijat! Se on alennuksen, hengen vaivaisuuden merkki.
Miten ylpeä minun pitäisi olla siitä, että ’’Juoppohullu’’ oli ’’moderneille’’ ’’hulluudeksi’’!