Muutan. Tänään muutin Keinäseltä Hospiziin. Sain pienen, oikein hauskan huoneen, à 7:- Olen tähän tyytyväinen.
Talossa on, minun ja Vuorimaan entisissä huoneissa yksi saksalainen esikunta. Upseereita asuu koko kolmas kerros täynnä, iso osa 4:stakin lisäksi. Ovella on saksalainen sotilasvartio. Täällä asutaan nyt siis hyvässä turvassa.
Aamulla läksin klo 9 tapaamaan Vuorimaata lähteäksemme asuntoa hankkimaan. Hän tulikin jo vastaan suurella touhulla: oli lähdettävä ostamaan valkeita rusetteja ehtiäksemme saksalaisten hautaukseen. Eduskunnan jäsenten puolesta lasketaan seppele. Lähdemme. Sitten Uuden kirkon luo. Siinä kokoontuu edustajia. Mennään Vanhan kirkon luo. Siellä avautuu eteemme komea hauta. Siinä 60 ruumista mustissa ja valkeissa arkuissaan, haudassa, jonka reunat oli kuusenhavuilla ja punaisilla tulpaneilla puetut.
Juhlallisuus, josta päivän lehdet seikkaperäisemmin kertovat, teki syvän vaikutuksen. Saksalainen sotapappi puhui äänellä, joka kirkkaudellaan suorastaan ihmetytti. Näin ylipäällikön adjutantin kyyneliä vuodattavan, kun puhuttiin siitä, miten Saksan pojat olivat antaneet kalleimpansa Suomen vapauden puolesta.
Suomalaisten puheet olivat noloja ja pitkiä, monet surkean mauttomasti esitettyjä. Eduskunnan puhemies nolotteli, kuten aina. Hän ei suostunut lähtemään toiselle puolen hautaa laskeakseen seppeleen siellä, missä muut, vaan laski sen vastapäisellä puolella. Olisin tahtonut, että hän olisi puhunut suomeksi, kun saksaa ei osannut, mutta – hän ei puhunut mitään, luki saksaa mongertaen vain nauhakirjoitukset. Valitettavasti ei tilaisuudessa puhuttu suomensanaa! Se oli plaski, häpeä – jonka varmaan saksalaiset huomasivat. Mutta juhlan olivat taasen järjestäneet Helsingin ruotsalaiset, jotka spretisti tahtoivat loistaa.
Tilaisuudessa soitti saksalainen soittokunta, lauloi Suomen laulun. Saksalaiset soittivat viimeiseksi ’’Nouse riennä Suomen kieli’’ ja ’’Maamme.’’
Perustuslakivaliokunta kokoontui muutamissa miehissä Ståhlbergin luona. Käsiteltiin epävirallisesti Hallitusmuotoa. Nyt ne äänestävät siitä pois kaikki ne muutosehdotukset mitkä me saimme sosialistien kanssa syksyllä ensilukemisessa sisään. Niinpä esiintyy muitakin taantumusoireita.
Monarkista hallitusmuotoa sanoi Estlander tulevan ruotsalaisen ryhmän ehdottamaan. Ingman ja Vrede ilmoittivat periaatteessa olevansa samalla kannalla, mutta odottavat tietoja mikä mielipide vallitsee rintaman takana. Alkio ilmoitti joka suhteessa vastustavansa monarkiaa. Ståhlberg samoin. Hultin arveli, että monarkia voisi olla vahvempi, mutta ei nyt vielä sentään kannata ehdotusta.
2 § 1:si kohtaan ehdotin Juutilaisen ja Kokon kannattamana, seuraavan asiallisen sisällön:
”’Suomessa on kansalla valta, jota se käyttää perustuslaissa säädetyn yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden perusteella valitun eduskunnan kautta. Eduskunta säätää lait, päättää itse kokoontumisestaan ja hajaantumisestaan.’’
Porvarit kaikin hylkäsivät.
11§. Vrede ehdotti 1 mom. lopusta pois sanat: ’’niin kuin siitä laissa säädetään.’’ Kannatti Estlander. Suomalaiset kaikki hylkäsivät.
13 §:lään ehdotin ensi mom. lopussa sanajärjestystä muutettavaksi: eduskunnalla sekä presidentillä. Meidän miehet kannattivat, muut hylkäsivät.
14 §:lälle ehdotin seuraavan asiallisen sisällön:
’’Presidentti vahvistaa lait jotka eduskunta on hyväksynyt. Mutta jos presidentti huomaa olevan syytä muistutukseen jotain lakia vastaan, on hän oikeutettu määrätyn ajan kuluessa palauttamaan lain eduskunnalle huomautuksella. Eduskunta on silloin oikeutettu joko hyväksymään entisessä muodossa tahi muutettuna, jonka jälkeen presidentti sen vahvistaa.’’
Ståhlberg ja Hultin ehdottivat:
’’että vedon jälkeen lykätty laki hyväksytäisiin yksinkertaisella äänten enemmistöllä.’’
Tämä ehdotus jäi voittajaksi.
18 §. Ehdotin:
että presidentti valitaisiin 6:ksi vuodeksi aina edustajavaalien yhteydessä. Jos kukaan ehdokkaista ei saa ehdotonta enemmistöä saa eduskunta valita kolmesta enin ääniä saaneista yhden presidentiksi.’’
Jäi avonaiseksi.
22 §:lään ehdotti Vréde muutosta, jonka kautta presidentti saisi oikeuden hajoittaa eduskunnan. Vastustin ankarasti. Mutta kaikki porvarit sen sinne äänestivät meidän ääniämme vastaan.
Ryhmässä selostin näitä tuloksia. Sen lisäksi toin ilmi sen, että meidän on asettuminen sille kannalle, että hallitusmuoto pitää syntyä näillä valtiopäivillä. On olemassa se vaara, että jos se jää yli vaalien, tulee taas niin paljo sosialisteja, että silloin ne edustavat ’’kansankavalluskunnan’’ laatimaa hallitusmuotoa ja ruotsalaiset suomettarelaisten tukemina monarkiaa. Kumpikaan ei tule silloin laiksi, josta seuraa, että vanha hallitusmuoto pysyy voimassa ja on melkein pakko silloin käydä kuninkaan vaaliin. Meidän on siis meneteltävä niin, että koetamme ajaa ehdotuksiamme niin pitkälle kuin suinkin. Mutta emme anna asian mennä yli vaalien, vaan viime tingassa hyväksymme Hallitusmuodon tämän hallituksen esityksenkin mukaisena. Ehdotin ryhmän jäsenten harkittavaksi. Mutta tätä ei saa ryhmän ulkopuolelle ilmaista, vaan on se pidettävä ehdottomasti salaisena.
Ryhmässä tunnuttiin hyväksyttävän tämä.
Puhemiesneuvosto oli koolla. Hyväksyi ettei eduskuntaa vielä voida kutsua kokoon; delegatsionin ehdottaman työjärjestyksen; parin suletun istunnon pöytäkirjan julkaisemisen.
Istun ja kirjoitan tätä taasen – yksinäisessä huoneessa, jossa ei ole muita kuin minä, jossa tunnen olevani haltija, enkä toisten vaivana. Tämä on kuninkaallista vapautta!
Keinäselle maksoin à 15 mk vuorokaudelta, sekä 45 mk. vieraitteni kahvista, yhteensä Smk 1080,- Palvelijalle 20,-
He ovat joka tapauksessa olleet hyviä ihmisiä. Hyvin olen olosuhteisiin nähden heillä viihtynyt, ja paljon heillä on ollut minusta vastusta ja perheorjuutta.
Varsinaiset sotatapaukset nyt katoavat muistikirjastani, sillä sanomalehdet kertovat ne tarkemmin.