Kotona. Influensa pakoitti päivällä sänkyyn. Sain Lahden seudun n.s. Liitolta muistutuksen että pitäisi Pyrkijää toimittaa ”perusteellisemmin” ja ottaa heidänkin uutisiaan. Tämä oli siis, paitsi Oulun s. ns. Liiton onnittelusähkösanoma, – ainoa ”kiitoslause” 25-vuotisen toimituksen jälkeen! Kirjoitin heille ja pyysin tarkempia ohjeita. Sellaista on ”maailman meno”. Joka tekee työtään kiitoksen toivossa, kyllä se ihmisparka tarkenee! Minä nyt en onneksi riipu siitä. Mutta sittenkään en voi kieltää, etteivät tällaiset muistutukset, jotka johtuvat osittain ymmärtämättömyydestä, osittain ajattelemattomuudesta, tekisi hieman ikävää vaikutusta.
Sen rohkenen kuitenkin kainostelematta sanoa: pitäköönpä joku toinen tämäntapaisen lehden 25 vuotta pystössä omalla kustannuksellaan. Siihen on tilaisuutta ja tulee aina olemaan. Pyrkijä elää, olkoon se tässä sanottuna – vaimoni ja minun vaatteiden ja koko perheen yksinkertaistuneen ruoan kustannuksella. Antaisin kernaasti sen jo toisiin käsiin, mutta vaatisin omavelkaiset, pätevät takaukset siitä, ettei se saa kuolla. Nuorisoseurajärjestöt eivät nykyään kykene sellaista takausta antamaan. Ja siksi minun täytyy uhrata siihen vielä aikani, niin paljon taloudellisesti edullisemmin kun sen voisinkin käyttää kaunokirjalliseen y.m. kirjalliseen työhön.
Vaan mitäs siitä. Perheeni ja minä elämme hyvin – sittenkin. Ja Pyrkijä elää. Joskin voidaan sanoa, että me ja Pyrkijä voisimme elää paremminkin, että Pyrkijä voisi täyttää lukijain toiveet paremminkin, sen uskon varmasti. Mutta se kysyisi noin 2000 markan lisämenon avustukseen ja siihen en kykene. Nyt tuotti lehti viime vuotena arvelen noin 1200 mk. joka on riittävä korvaus konttorityöstä vaimolleni. Toimitus minun osaltani ilmaseksi. Avustajille maksettu muutamia satoja. Ei siis uskalla ajatella niin suuria uhrauksia.
Olen nyt kuitenkin lähemmin lehteen liittänyt Ahtiluodon ja Leinosen sekä veljeni ja Haapalan. Koetamme.