Tiistaina 24 Joulukuuta

Alli tuli aamulla. Nyt ovat kaikki kotona. Verestäen nuoruuden romantiikkamuis-toja luen ’’Talismania.’’
Saunassa olimme Momma, Paavo ja minä. Äitini haluaa aina että juuri minä saunotan hänet.
Olen iloinen että hän tahtoo. Tunnustan nöyrästi, että tänään olisin halunnut että hän olisi mennyt tyttöjen kanssa, sillä olisin niin mielelläni nauttinut saunarauhaa Sasu-Punasen lailla. Mutta sitten, kun pääsin hänen saunapalvelukseensa käsiksi, huomasin, että se toi minulle hyvää tyydytystä. Nostin hänet lauteelle, hautelin vihdalla, pesin huolellisesti, pyyhkielin sitten joka paikan. Sieluni täytti ilo siitä että vanhus tästä kaikesta niin nautti. Pyyhkiessäni suutelin häntä. Minä tahtoisin useamminkin osoittaa hänelle rakkauttani, mutta jäykkä tottumus tekee tenää. Minä toivoisin, että juuri tämä rakkausesimerkkini vaikuttaisi poikaani ja kasvattaisi häntä.
Joulukuusella oltiin illalla. Matti oli mukana. Paavo sai Hilmalta Aappovainajan kultakellon.
Olemme olleet kaikin tänä päivänä inhimillisesti katsoen hyvin onnellisia – ei joululahjojen vaan joulurauhan vuoksi.
Keisari-rikos (Teos-aiheeni)
Siihen aikaan alkoi ulkomaisen tavaran tuonti maahan hurjasti lisääntyä, m. m. viljan.
Samoin pako maanviljelyksestä kaupunkiin, isännästä vosikaksi.