Kaupungissa. Huomiseksi aijottu vallankumouksen uhrien hautaus on taas peruutettu. – – – – Minulla askaroitsee mielessäni yhteiskunnallinen romaani, jossa olisi seuraava ajatus aiheena:
Kuvaan intohimon lankeemuksen salapolttopaheessa, ulkoa salaa kuletetun liköörin hinnassa, huoruudessa – kaikessa kiihottajana personoitu paholainen.
Mutta tämä puristus synnyttää uudestasyntymisen lain kautta kehityksen hengen, joka mahtivoimallaan puolestaan luo intohimon uudestasyntymykseen. Kiihottajana esiintyy nyt hyvähenki – personoituna, lumoavana, hallitsevana.
Siitä pitäisi siis tulla ihmisen siveellisen uudestasyntymisen romaanisarjan ensimäinen. Siinä olisi kuvattava juoppoudenhengen kummallinen ylivalta, jota sivistyneet ja sivistymättömät, rikkaat ja köyhät, ylhäiset ja alhaiset, ihmeteltävässä harhauskossa ja erehdyksessä riemuiten palvelee.
Sitten tästä tapahtuu helluntaiherätys. Laumat näkevät yhtäkkiä kumman erehdyksensä. Aivan kuin syntinen herätessään. Valo koittaa. Juoppoushimon palveleminen on kuin paha uni. Tätä uudestasyntymistä edustaa mahtava omanvoiman ihminen, joka lumoo laumat.
Siinä esiintyisi siis ikuisen taistelun pikku episodi, hyvän ja pahan keskeinen kamppailu. Maailmantuskan täytyy tuntea pahan, pimey-den puserrus aina, ennen kuin hyve pääsee syntymään. Ihmishengen kehitysjaksot tarvitsevat siemenmädätyksen ennen kuin uusi, jalompi kasvi syntyy.