Tiistaina 31p. Lokak.
Kaupungissa. Tänään tapahtui se suuri tapaus: ostimme talon Ilkalle! Kokoon olivat tulleet vain Kanto, F. I. Kurikka ja minä, mutta ostimme kuitenkin. Harju pantiin ostajaksi, me takaamaan. Puhelimitse sovittiin Lahdensuon, Tepon, Koiviston ja Holkon ja Hopiavuoren kanssa.
Jotain olemme siis saavuttaneet 10-vuotisella taistelulla – itseluottamusta ja muiden luottamusta. Kuka olisi tällaista rohjennut ajatella vielä 3 vuottakin takaperin!
Kaikki asian tuntijat ovat sitä mieltä että talonkauppamme on onnistunut. Meille se on yksi niitä hyvin harvoja koko kaupungissa joka sopii meille. Se on, viereen suunnitellun maalaistorin vuoksi, tulevaisuuden liikepaikalla. Rakennukset hyvät. Hinta huokea. Siitä oli eräs väliintulija jo tarjonnut 5000 mk. enempi, mutta hänen ”osakeyhtiönsä” ei ollut vielä valmis. Ei meidänkään, mutta me ostimme yksityisriskillä.