Kaupunkiin. Suoja 2 ast. lämmintä. Tuulee.Vaan mitä hassun hermostunutta valitusta kirjoitin edelliseen! Naurettavaa! Juuri siinähän tunnen, vastavirrassa, astuvani omalla alallani!
Ei ole mitään muuta tapahtunut kuin, että kaikilla vaikutusaloillani, missä olen liikkunut, havaitaan minun jo käyneen vanhaksi ja nuoret astuvat tilalleni. Niin kävi ensin nuorisoseura-alalla, josta minut työnnettiin syrjään – vanhentuneine ohjelmineni. Nuoret toverit: Ripsaluoma, Mäki, Alpiranta, y. m. havaitsivat omat suunnitelmansa paremmiksi, – hyvin tavallinen ja luonnollinen ilmiö.
Sitten maalaisliitto. Sattui nyt vain, että riita Hiekkalan kansa puhkesi vain puolustusmäärärahoista. Se oli sivuasia. Kysymys on syvemmälle käypä. Moni katsoo minua jo vanhentuneeksi.
Nyt tulee vihdoin ”uloskarkoitus” kirjalliselta vainiolta. Ja sehän on aivan luonnollista: makuni, siveyskäsitykseni, taidekäsitykseni, koko aatteellinen elämänkäsitykseni on vanha. Uusi aika ei niitä siedä – oma miehuuden aikanikin oli sotakannalla aina minua vastaan! Nyt olen vanha, varmasti on aatteeni ja elämänkäsitykseni vanhentuneita – samoin kuin minä itsekin.
Tämä on järjellistä.
Nouskaa vain nuoret ja voittakaa minut! Mutta voittakaa paremmalla kuin se, mitä minä toin aikani pohdittavaksi. Jos sitä vastoin te tuotte rihkamaa ja kissankultaa ja tarjoatte niitä täydestä, taistelen vieläkin hetkisen niitä vastaan.
Aikanaan väistyn rauhaan siinä iloisessa tiedossa, että minun jälkeeni kulkee elämä taas voitosta voittoon viisastuttaen ja pakoittaen ihmisiä uuteen, lakkaamattomaan luomistyöhön. Se on elämänlaki. Vanha mies, joka ei itseensä nähden ota tätä huomioonsa, on narri.