Tiistaina 8. Marrask.

Herään hieman pää kipeänä. Lunta on täällä saman verta kuin kotiseudullakin. – Paavolta on luultavasti kirje jo Hospizissa odottamassa? Kannoin kapsäkkiäni asemalta Hospiziin. Tuntuu raskaalta. Tuuli on hirveän kylmä.
Saavun huoneeseeni. Kysyn postin konttorista. Ei mitään Paavolta. Miten tämä on ymmärrettävä? Hänen kirjeensä tänään saapuu kai kotiin?
Makailen. Mielialani on lamautunut.
Yht’äkkiä joku koputtaa, tarttuu rivakasti oveen, – astuu sisään. Seison oventakana selin.
– Hyvää huomenta, isä! kuuluu kirkas Paavon ääni.
Siinä hän on sylissäni! Reippaana, hyvin voipana, sotilaspukeissaan! Ei jälkeäkään kärsimyksistä. Iloinen, kaunis poikani!
– – –
Niin siinä hän siis on! On päässyt postipassiin. Alkanut mukautua. Jo on tavannut kelpo upseereitakin. Siis kaikki on olosuhteisiin nähden hyvin. Kuinka täynnä olen iloa!
Menimme syömään. Sitten hän taas meni.
Sydämeltäni on vyörynyt taakka.
Sotapalvelusaika. Illalla otin ryhmässä päätettäväksi sotapalvelusajan pituuden. Ehdotuksia oli:
1:si valiokunnan ensi lukemisessa meidän ryhmän ottama 9 kk kanta.
2:si ehdotus, että hallitukselle annetaisiin eräiksi vuosiksi valta pitää 1 vuosi palveluksessa.
3:si ehdotus, (Kallion) että presidentti saisi vallan, 1 v. ollessa palvelusaikana, laskea pitemmille lomille.
4:si esityksen kanta 1 vuosi.
Äänestyksissä yrittivät äänet mennä tasan. Äänestettiin suletuilla.
Lopuksi selkeni voittajana 3:mas ehdotus 4:nestä, kun toiset sitä ennen oli kaatuneet.
Mieliala oli sangen kiihtynyt. Pantiin vastalauseita.
Kukin uhkasi äänestää niin kuin haluaa.
Hahl, Manner y. m. ehdottavat että annetaan kaikille äänestysvapaus.
Otin keskustelun alaiseksi sovitteluehdotuksen, ehdotus no. 2, että hallitukselle annetaisiin oikeus 3 vuoden aikana pitää miehiä 1 vuosi jos tarpeelliseksi katsoo. Ja kun siitä aikansa puhuttiin, kun selitin yksimielisyyden välttämättömyyttä – jo saatiin aivan yksimielinen päätös. Ryhmä otti ylempänä mainitun kannan ja pitää sen nyt maalaisliittolaisten kantana.
Päätös aiheutti tavattoman mielihyväntunteen koko ryhmässä.
Pohjanheimon asia ja tasavallan presidentti.
Tänään on tasavallan presidentti upseeri-tuomioistuimen päätökseen yhtyen, tuominnut Pohjanheimon menettämään oikeuden käyttää virkapukua.
Päätös tulee kuin pommi. Maalaisliittolaiset ministerit ovat häntä varoittaneet. Minulle ja raittiusväelle oli se isku. Presidentiltä oli tämä kumarrus ruotsalaisille ja kieltolain rikkojille.
Minä tunnen persoonallisesti velvollisuuteni vähitellen lakkaavan ja löyhtyvän. – Minulla on ikävä päästä pois tästä likaisesta pesästä!